ZÜRICH. Konsta Helenius pelasi vahvan kauden Pohjois-Amerikassa Buffalo Sabresin organisaatiossa. Hän nakutti AHL:n puolella 63 otteluun tehot 21+42=63. Loppukeväästä hän pääsi vielä pelaamaan neljä ottelua NHL:n pudotuspeleissä ja iski niissä kaksi maalia.

MM-kisoihin Helenius suuntasi heti, kun kausi Pohjois-Amerikassa tuli päätökseen. Kulisseissa asiasta oltiin kuitenkin keskusteltu jo pidemmän aikaa.

– Silloin, kun AHL:ssä loppui kausi, niin Jere Lehtinen soitti ja kysyi, että onko halukkuutta ja sanoin, että totta kai on. Sain vielä mahdollisuuden Buffalossa, niin pelit jatkui siellä. Puhuttiin siitä, että jos tippuu kakkoskiekalla, niin on vielä mahdollisuus tulla mukaan, Helenius kertaa.

Heleniuksen ketju Leijonissa ei ole selvillä. Kun mahdollisuus paikasta ykkösketjussa Mikael Granlundin ja Aleksander Barkovin vierellä nostetaan esiin, leviää Heleniuksen kasvoille leveä hymy.

– Kyllähän se mulle kävisi. Mä en sitä päätä. Mitä ikinä annetaan, niin pitää laittaa parasta pöytään, Helenius myöntää.

Juuri Zürichiin saapunut Helenius on ehtinyt tapaamaan jo joukkueen, mutta muuten hyökkääjä on vielä MM-kuvioista pihalla. Hänellä ei ole varmaa tietoa, pelaako hän jo huomenna Iso-Britanniaa vastaan.

LUE MYÖS: