Jarmo Kekäläiselle riitti – tämä pelaaja kaupataan pois!
Buffalo Sabresin GM Jarmo Kekäläisellä on kesällä edessään merkittävä ratkaisu joukkueen maalivahtitilanteen suhteen. Ainakin yksi nimi on noussut vahvasti esiin lähes varmana lähtijänä.
NHL-toimittaja Jeff Marek arvioi, että maalivahti Devon Levin aika seurassa päättymässä. Sabresin organisaatiossa ei jakseta enää odottaa 24-vuotiaan torjujan kehitystä seuraavalle tasolle.
– Se on ohi, se on ohi Devon Levin ja Buffalo Sabresin kanssa, Marek sanoi Coming in Hot -podcastissa.
Levi ei ole saanut NHL:ssä vastuuta pitkään aikaan, viimeksi pelejä tuli tammikuun jälkeen. Tällä kaudella hän on pelannut pääosin AHL:ssä, jossa torjuntaprosentti on ollut 90,4.
Levi nousi aikoinaan suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 2021 nuorten MM-kisoissa, joissa hänet valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Sen jälkeen odotukset olivat kovat, ja NHL-ovetkin avautuivat, kun hän sai mahdollisuuksia Buffalo Sabres -organisaatiossa Ukko-Pekka Luukkosen varamiehenä.
Viime kaudella NHL-otteluita kertyi vain kahdeksan, ja rooli on jäänyt selvästi pienemmäksi. Levin sopimus on vielä vuoden voimassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan