Urheilucast: Jokerit virittelee jättihankintaa Winnipeg Jetsistä!
Urheilucastin tietojen mukaan Helsingin Jokerit lähellä isoa pelaajahankintaa, sillä seura neuvottelee puolustaja Ville Heinolan kanssa. Lähteiden mukaan sopimusneuvottelut ovat jo loppusuoralla, vaikka kaikki yksityiskohdat eivät ole vielä valmiita.
Jos siirto toteutuu, kyseessä olisi Jokereille järisyttävä vahvistus. 25-vuotias Heinola on pelannut pitkään Pohjois-Amerikassa Winnipeg Jetsin organisaatiossa, jossa hän on liikkunut NHL:n ja AHL:n välillä.
Tällä kaudella NHL-pelejä kertyi vain viisi, eikä niissä tullut tehopisteitä. AHL:ssä Heinola sen sijaan pelasi 44 ottelua ja teki tehot 3+18=21. NHL:ssä läpimurto on jäänyt vielä odottamaan itseään.
Heinola on itsekin kertonut tilanteestaan ja sanonut olevansa turhautunut siihen, ettei ole saanut mielestään kunnollista mahdollisuutta NHL:ssä ensimmäisen kautensa jälkeen.
Kiinnostusta puolustajasta on ollut myös Sveitsistä. Urheilucastin mukaan sveitsiläisseurojen siirtohuhut tulevat yleensä nopeasti julki, joten hiljaisuus sieltä suunnalta voi olla Jokerien kannalta hyvä merkki.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Evander Kane: nyt tärähti yllättävä siirtohuhu!
- Tampa Bayn supertähden paljastus: Buffalo antoi tylyt pakit – ”Eivät halunneet minua”