IS: Ville Heinola puhuu suunsa puhtaaksi Winnipeg Jetsistä: ”Eniten ärsyttää se, etten…”
Winnipeg Jets varasi puolustaja Ville Heinolan vuoden 2019 varaustilaisuuden 20. pelaajana. Ura NHL:ssä alkoi komeasti, kun ensimmäisellä kaudellaan kiekollisesti lahjakas pakki iski kahdeksaan otteluun tehot 1+4=5.
Vuosien varrella kävi kuitenkin nopeasti selväksi, ettei Winnipegissä ollut luottoa Heinolaa kohtaan. NHL-ottelut jäivät vähäisiksi ja vastuu olemattomaksi.
Ilta-Sanomien haastattelussa Heinola puhui suoraan tilanteestaan.
– Eniten ärsyttää se, etten mielestäni ole saanut ensimmäisen vuoteni jälkeen ikinä kunnon mahdollisuutta NHL:ssä, Heinola sanoo.
– Ja kun sitä mahdollisuutta ei ole täällä tullut, niin miksi seura ei sitten ole voinut päästää minua jonnekin muualle, jossa olisin kenties saanut mahdollisuuden?
Heinolan mukaan siirtomarkkinoilla on ollut kiinnostusta häntä kohtaan, mutta kauppoja ei ole saatu aikaan.
– Mutta tuntuu, että neuvottelut tyssäävät aina tänne meidän päähän. En tiedä, että miksi. Todella ärsyttävää, Heinola sanoo.
– Tuntuu, että olen jumissa täällä.
Tällä kaudella Heinola on pelannut 38 ottelua AHL-seura Manitoba Moosessa tehoin 2+16=18.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Kiekkokansa suree – rakastettu NHL-suuruus on kuollut
- Suru-uutinen: Columbuksen ja KalPan entinen voimahyökkääjä on kuollut
- Dallas sysättiin kuilun partaalle – suomalaishyökkääjästä surkea uutinen
- Roope Hintz: uusi päivitys terveydentilasta
- Ehdokkaat NHL:n parhaan pelaajan palkinnon saajaksi julki – tässä finalistikolmikko
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Nyt jysähti yllätysuutinen: NHL-sensaatio vastasi MM-kisakutsuun ”ei kiitos”
- MM-kisojen isännälle jättiuutinen – neljä vahvistusta NHL:stä mukaan!
- Himoittu KHL:n maalitykki rustasi NHL-sopimuksen
- Leijonien MM-miehistöön huippuvahvistuksia? Näiden pelaajien kausi ohi NHL:ssä ja AHL:ssä
- Nyt tuli rajua tekstiä – Thomas Chabot astui lehdistön eteen eikä säästellyt
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Kammottavan iskun saaneesta Carolinan pelaajasta tipahti nyt lisätietoja
- Himoittu KHL:n maalitykki rustasi NHL-sopimuksen
- Mikael Granlund liekeissä – jymypaukku lähellä NHL:n pudotuspeleissä
- Leijonille taas uusi NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Nyt jysähti – MM-kisoihin ropisee hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Nyt jysähti yllätysuutinen: NHL-sensaatio vastasi MM-kisakutsuun ”ei kiitos”
- Anze Kopitarin ura sai tylyn lopun