Nyt puhuu Adam Fox – suorat sanat USA:n päätöksestä
New York Rangersin tähtipuolustaja Adam Fox jäi monien yllätykseksi rannalle USA:n jääkiekkomaajoukkueesta Milanon olympialaisiin.
Tällä kaudella Rangersin varakapteeni on ollut vahvassa vireessä. Yhdysvaltain 4 Nations -joukkueessa viime kaudella nähty Fox on tehnyt 28 ottelussa puolustajalle komeat tehopisteet 4+24=28.
ESPN:n mukaan Foxin sijaan USA:n joukkueeseen nimettiin muun muassa Florida Panthersin puolustaja Seth Jones. Yhdysvallat julkistaa lopullisen olympiajoukkueensa perjantaina.
Fox uskoi peliesitystensä perusteella kuuluneensa joukkueeseen.
– En usko, että minulla oli varsinaisia odotuksia. Ajattelin, että pelini tänä vuonna oli sen arvoista. Myös aiemmat näyttöni. Jossain vaiheessa asia ei ole enää omissa käsissä. Päätös on päätös, Fox sanoi New York Postille.
Fox kertoi keskustelleensa asiasta USA:n maajoukkueen johdon kanssa. Päävalmentaja Mike Sullivan, apuvalmentaja David Quinn ja GM Chris Drury ovat Foxille tuttuja myös seuratasolta, sillä sama kolmikko työskentelee New York Rangersissä.
– Joo, vähän. He kertoivat minulle omat ajatuksensa. Kyseessä on keskustelu, ja pidän sen meidän välisenämme, Fox totesi.
ESPN:n tietojen mukaan Rangersin johto olisi halunnut Foxin mukaan olympiajoukkueeseen. Valmennus ja johto lobbasivat hänen puolestaan, mutta lopulta puolustus oli niin laaja, että Fox jäi kokoonpanon ulkopuolelle.
Foxin mukaan päätös ei ole vaikuttanut hänen suhteisiinsa seuran tai maajoukkueen johtohahmojen kanssa.
– Fokus on ollut koko kauden ajan Rangersissa. Päätöksestä huolimatta kausi jatkuu, ja meillä on vielä paljon pelejä ennen taukoa. Keskityn Rangersiin ja siihen, että yritämme voittaa pelejä, Fox sanoi.
LUE MYÖS: USA:n olympiajoukkue julki – yksi NHL:n parhaista maalitykeistä ulos!
LUE MYÖS: Tässä Leijonien olympiajoukkueen varapelaaja – tämä NHL-mies jätettiin ulos!
LUE MYÖS:
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Leevi Meriläisen tilanteessa iso käänne – Ottawa teki ratkaisunsa
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- San Jose Sharksin uusi tuleminen lähellä – Macklin Celebrini nosti riman pudotuspeleihin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”
- Tämä mies voi romuttaa Edmonton Oilersin mestaruusunelman
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon