NHL-seurojen surkeimmat sopimukset listattiin – mukana kolme suomalaista: ”Yhtä sekasotkua”

NHL-seurat tekevät parhaillaan viimeisiä viilauksiaan kokoonpanoihinsa ennen ensi viikolla käynnistyvää runkosarjaa.
The Hockey Writers listasi jokaisen NHL-seuran surkeimman sopimuksen. Kolmen joukkueen kohdalla valinta kohdistui suomalaispelaajaan.
Ukko-Pekka Luukkonen, Buffalo Sabres: Yksi niistä maalivahdeista, joilla on allaan uran huonoin kausi. Sabres on yhtä sekasotkua, eikä maalivahtipeli ole todellakaan heidän ainoa ongelmansa. Luukkonen oli tiettävästi kaupan viime kesänä, mutta siirto ei koskaan toteutunut.
Luukkosen 4,75 miljoonan dollarin vuosipalkan sisältävä sopimus kattaa vielä kolme kautta.
Jesperi Kotkaniemi, Carolina Hurricanes: Esimerkillisesti palkkakattonsa alla yleensä operoiva seura teki virheen Kotkaniemen kohdalla. Ajatuksena oli lukita nuori pelaaja pitkällä sopimuksella ja odottaa tämän kehittyvän hyökkäyssuuntaan tuottavaksi pelaajaksi. Valitettavasti ei ole juuri osoittanut kehittymisen merkkejä hyökkäyssuuntaan – vain 132 pistettä 305 ottelussa Hurricanesissa.
4,8 miljoonaa dollaria kaudessa on liikaa puolustus ensin -tyyppiselle hyökkääjälle. Mikäli ei onnistu jatkossa tekemään enemmän maaleja, Hurricanes joutuu todella katumaan tätä sopimusta.
Rasmus Ristolainen, Philadelphia Flyers: Hyvä esimerkki pelaajasta, jonka general managerit näkevät eri silmin kuin mitä me muut. Seurapomot näkevät 192-senttisen varren sekä fyysisen pelin pelotteen. Ei ollut yllätys, että juuri Flyersin tapainen surkeasti johdettu seura antoi Ristolaiselle viiden vuoden sopimuksen (AAV 5,1 miljoonaa). Sopimus vaikutti surkealta jo ennen kuin muste allekirjoituksessa ehti kuivua.
Toipuu parhaillaan loukkaantumisesta ja on sivussa ensimmäiset 1-2 kuukautta kaudesta.
Uusi NHL-kausi käynnistyy 8. lokakuuta. Lue joukkuekohtaiset kausiennakot täältä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tähtihyökkääjä Mats Zuccarello: Pitkä sairausloma
- Carolina Hurricanes: Kahden ex-tehomiehen testisopimukset purettu
- Sieltä se tuli: Kirill Kaprizoville historian rahakkain NHL-sopimus!
- NHL-seurat karsivat leiriryhmiään – neljä suomalaista farmiin
- Kausiennakko 2025-26: Tampa Bay Lightning
- Max Pacioretty: NHL-ura ohi – sai huippupestin!
- Patrik Laineessa merkittävä muutos – näin paino on kesällä muuttunut
- Tapparassa pelannut maajoukkuemies: lähtöpassit NHL-seurasta
- Chicago Blackhawks: Ykköskierroksen varaus myynnissä
- NHL-seurojen surkeimmat sopimukset listattiin – mukana kolme suomalaista: ”Yhtä sekasotkua”
- Kova kohtalo: Yli 700 NHL-ottelun konkarille lähtöpassit
- Näkökulma: Anthony Stolarzin sopimus ei ole ”NHL:n paras” – itseasiassa se on surkea
- Kasapäin suomalaisia sai komennuksen AHL:ään – mukana viime kauden Liiga-tähti
- Chicago Blackhawks: Ykköskierroksen varaus myynnissä
- Edmonton Oilers karsi kokoonpanoaan: suomalaispelurille lähtöpassit
- NHL-seurojen surkeimmat sopimukset listattiin – mukana kolme suomalaista: ”Yhtä sekasotkua”
- Columbuksen suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle – toinen siirtyy Liigaan
- Venäläismedia: onko tässä Aleksander Barkovin tuuraaja?
- Toronto jysäytti 15 miljoonan dollarin jättisopimuksen
- Kausiennakko 2025-26: Dallas Stars