Kausiennakko 2025-26: New York Islanders

Viime kaudella Islanders jäi selvästi pudotuspelien ulkopuolelle, eikä seuralla ollut juuri syitä odottaa huomattavaa kehitystä tulevalle kaudelle. Tällä kertaa lätkäjumalat kuitenkin suosivat ja tarjosivat Islandersille lotto-onnea, sillä seura pääsi vasta kymmenenneksi parhailla todennäköisyyksillä varaamaan koko NHL varaustilaisuudessa ensimmäisenä, valitsen tulevaisuuden pakkisensaation Matthew Schaeferin.
Joukkue teki muutenkin muutoksia kesällä, kun se luopui sopimushaasteiden johdosta ykköspakistaan Noah Dobsonista lähettämällä tämän Montrealiin, saaden vaihdossa ykköskierrosten varausvuorojen lisäksi lupaavan Emil Heinemanin tukemaan hieman hampaatonta hyökkäyskalustoa. Patrick Royn valmentamalla joukkueella on kasvojenkohotuksen paikka, ja nuorenten, korkean potentiaalin omaavien pelaajien lisäämisellä siinä on mahdollista onnistua. Tämä vaatii myös tähtivahti Ilja Sorokinin paluuta omalle tasolleen sekä sulavasti luistelevan tähtihyökkääjä Mathew Barzalin ehjää kautta.
Viime kausi
82 ottelua, 35-35-12, 82 (224-260)
Divisioonan 6. sija, ei pudotuspeleissä
Kolme nostoa
1. Noah Dobsonin aikakausi on ohi
Joukkueen puolustuksen johtaja Noah Dobsonin lähtö ei tullut täytenä yllätyksenä, vaikka tyypillisesti joukkueet pyrkivät pitämään kiinni parhaista pelaajistaan. Viimeiset kaksi kautta keskimäärin noin 24 minuuttia illassa Dobson alkoi näyttämään jo eliittitason puolustajan merkkejä kaudella 2023-2024, tämän tehdessä hurjat 70 tehopistettä 79 otteluun.
Edellinen sesonki oli kuitenkin tuohon verrattuna lässähdys, kun pelaaja onnistui viimeistelemään 39 pistettä 71 otteluun. Dobson puolustaa kelvollisesti, mutta varsinaisesta oman pään kalliosta ei kuitenkaan pelaajan kohdalla ole kyse. Kun tämä yhdistetään hurjiin palkkavaatimuksiin, Islanders joutu tosissaan miettimään, kannattaako pelaajaan panostaa.
Vaihtokauppa järjestyi lopulta Montrealin kanssa, mistä joukkue sai lupaavan hyökkääjän Heinemanista sekä kaksi ensimmäisen kierroksen varausvuoroa kesän 2025 varaustilaisuuteen. Dobson teki samantien massiivisen, 76 miljoonan dollarin kokoisen sopimuksen Monstrealin kanssa. Nähtäväksi jää, tekikö Islanders nerokkaan liikkeen luopuessaan tähtipuolustajastaan.
2. Ylivoimapelin uudistus
Isossa myllerryksessä joukkueella on ylivoimapeli. Viime kaudella ylivoima oli keskivertoa heikompaa, sen ollessa vasta NHL:n 23. parasta. Joukkue myös luopuis kahdesta tehokkaasta ylivoimapelaajastaan kauppaamalla Brock Nelsonin kesken kauden Coloradoon ja Noah Dobsonin kauden päätteeksi Montrealiin.
Ylivoimalla peliaikaa puolustuksen tontilla tulee näkemään todennäköisesti ykkösvaraus Matthew Schaefer tai kiekollinen taituri Tony DeAngelo. Hyökkäyksessä tulevalla kaudella täsmäsyöttöjä jakava Jonathan Drouin on erinomainen lisäys joukkueen ylivoimapeliin. Valmennukseen on niin ikään haettu vahvistusta Colorado Avalanchesta, sillä ylivoimapelistä vastaavaksi apuvalmentajaksi seura palkkasi Ray Bennettin. Vaikka Coloradolla on lähtökohtaisesti huomattavasti enemmän yksilötaitoa jäällä ylivoimalla kuin Islandersilla, on Bennett ollut vastuumiehenä koko taalaliigan kolmanneksi parhaassa ylivoimassa. Islanders kaipaa maaleja, ja niitä on tarjolla paremman ylivoiman myötä.
3. Ilja Sorokin – NHL:n parhaimmistoa vai tähdenlento?
Islandersin ehdoton selkäranka, Ilja Sorokin, osoitti usean kauden ajan sellaisia otteita, joita nähdään tyypillisesti maailman parhailta maalivahdeita. Kiekot päätyivät Sorokinin selän taakse harvoin ja venäläisveskari ansaitsikin itselleen täysin oikeutetusti massiivisen jatkosopimuksen seuran kanssa.
Viimeiset kaksi kautta ovat kuitenkin olleet kaikkea muuta kuin unelmaa. Viime kaudella 61 aloitettua ottelua, joissa torjuntaprosentti jäi lukemaan 90,7%, päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 2,71. 2023-2024 ei ollut juuri parempi, torjuntaprosentin jäädessä lukuun 90,9% ja päästettyjen maalien keskiarvon 3,01. Rauhallisen ja hyvin sijoittuvan Sorokinin täytyy löytää vuosikymmenen alkupuolen taso, mikäli Islanders haluaa pelata keväällä pudotuspelejä.
Pelaajasiirrot: Saapuneet
Emil Heineman, h (Montreal), Maxim Shabanov, h (Traktor), David Rittich, m (Los Angeles), Jonathan Drouin, h (Colorado)
Pelaajasiirrot: Lähteneet
Noah Dobson, p (Montreal), Matt Martin, h (eläke), Grant Hutton, p (vapaa agentti), Mike Reilly, p (Carolina), Hudson Fasching, h (Columbus), Scott Perunovich, h (Utah)
Suomalaiset
–
Seuraa tätä pelaajaa
Matthew Schaefer, 18, puolustaja
Viime kesänä koko NHL varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana varattu Matthew Schaefer on ison edessä, kun Islandersin organaatio aikoo antaa nuorukaiselle näytön paikan NHL:ssä. Loukkaantumisten runtelemalla 2024-2025 kaudella pelejä omassa juniorijoukkueessa Erie Ottersissa kertyi vain 17 kappaletta, joten tärkeitä kehitysaskeleita on auttamatta jäänyt ottamatta. Noissa 17 ottelussa Schaefer kirjautti kuitenkin 22 tehopistettä, joka on 17-vuotiaalle puolustajalle loistava saldo.
Schaeferin ehdoton vahvuus on hänen luistelunsa, joka mahdollistaa sekä hyökkäysten tukemisen että nopean paluun puolutukseen. Hyökkäysalueella Schaefer tukee kiekollista peliä hyvällä kiekollisella varmuudellaan – syötöt päätyvät oman joukkueen pelaajille varmuudella ja lakauksessa on tarpeeksi voimaa siihen, että kiekko tulee löytämään tiensä myös NHL maalivahtien taakse. Pelaajasta on täysin perusteltua odottaa dominoivaa ykkösparin pakkia jo vuodessa tai kahdessa.
Noah Dobsonin siirryttyä kesällä vaihtokaupassa Montreal Canadiensiin on Islandersilla tarve kiekollisen roolin pelaajalle. Schaefer tarjoaa tähän tukea niin tasakentällisin kuin ylivoimapelaajana. 40 tai jopa 50 pisteen sesonki on realismia, mikäli Schaeferin onnistuu näyttää kyntensä harjoitusleirillä ja pysyä terveenä koko runkosarjan ajan.
Arvio
Vahvuudet:
Joukkueen vahvuuksiin kuuluu maalivahtipelin lisäksi syvä puolustus, jonka kaikki kolme puolustusparia ovat kykeneviä pelaamaan korkeitakin minuutteja. Mikäli Sorokin pelaa omalla tasollaan ja puolustus hoitaa tehtävänsä siltä odotetulla tavalla, on Islanders illasta toiseen nihkeä vastustaja, jonka reppuun on haastava saada kiekkoja.
Heikkoudet:
Ylivoimapelaaminen ja hyökkäys kokonaisuutena ovat olleet viime kaudet kädenlämpöisiä ja todennäköistä on, että joukkue ei vieläkään mässäile maaleilla. Nuorten pelaajien kasvaminen rooleihinsa mahdollistaisi sen, että hyökkäyspeli tekisi riittävää työtä pudotuspeliviivan saavuttamiseksi.
Divisioonan sija: 5.
Islanders tulee kamppailemaan villi kortti pudotuspelipaikasta tulevalla kaudella. Joukkueen identiteetti on edelleen olla puolutuksellisesti ja maalivahtipelin osalta vahva, ja sen hyökkäyksessä on kelvollisen rungon lisäksi potentiaalisia timantteja kuten Heineman ja Callum Ritchie, jotka rooleihin kasvaessaan voivat tarjota tarvittavaa tukea hyökkäystilastoihin.
Kentälliset
Hyökkäysketjut:
Jonathan Drouin | Bo Horvat | Kyle Palmieri |
Anders Lee | Mathew Barzal | Maxim Shabanov |
Anthony Duclair | Jean-Gabriel Pageau | Simon Holmström |
Emil Heineman | Casey Cizikas | Maxim Tsyplakov |
Puolustajaparit:
Adam Pelech | Ryan Pulock |
Alexander Romamov | Tony DeAngelo |
Matthew Schaefer | Scott Mayfield |
Maalivahdit:
Ilja Sorokin |
Semjon Varlamov (David Rittich) |
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- Florida Panthers kiinnitti nopeajalkaisen hyökkääjän vapailta markkinoilta
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Aleksander Barkov omistajaksi yhdysvaltalaiseen urheiluseuraan
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- Suomalaislupaukselle kovaa suitsutusta NHL:ssä: ”Hänestä tulee pitkäaikainen tukipilari”
- Kaupataanko Sidney Crosby? Näin agentti vastaa
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Jack Hughes myöntää: Haluaa supertähtiveljensä Devilsiin
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa