Kausiennakko 2025-26: Nashville Predators
Jos jollakin joukkueella on todistettavaa kauden 2024-2025 jälkeen, on se Nashville Predators.
Edelliskauteen ladattiin suuria odotuksia, kun vapaiden agenttien markkinoilta kaapattiin niin Steven Stamkos, Jonathan Marchessault ja Brady Skjei, toiveina päästä edellisvuosia pidemmälle pudotuspeleissä.
Joukkueen kiistaton kulmakivi, suomalaismaalivahti Juuse Saros ei pystynyt yksin paikkaamaan hyökkäyksen tehottomuutta. Hänen torjuntaprosenttinsa putosi ensimmäistä kertaa alle 90 % sitten kauden 2016-2017 sesongin, mikä kertoi osaltaan myös puolustuksen ja koko viisikkopelin horjumisesta.
Siinä missä omissa soi liikaa, oli ruuti märkää myös hyökkäyksessä, joukkueen tehdessä toisiksi vähiten maaleja runkosarjassa kaikista seuroista.
Selvää on, että Nashvillen suunta on edelliskaudesta ylöspäin, mutta kuinka korkealle rahkeet riittävät jo iäkkään pelaajarungon omaavalla joukkueella?.
Viime kausi
82 ottelua, 30-44-8, 68 (214-274)
Keskisen divisioonan 7. sija, ei pudotuspeleissä
Kolme nostoa
1. Puolustus taas vahvuutena
Vuosien ajan Nashville Predatorssin tavaramerkki on ollut selvä: maalissa on yksi NHL:n parhaista maalivahdeista ja tämän työskentelyä tukee nimekäs ja syvä puolustus.
Viime kaudella tästä lipsuttiin, sillä puolustus oli auttamatta liian ohut ja edes Saroksen kaltaisen maalivahdin ei onnistunut estää venettä uppoamasta. GM Barry Trotz teki kesän aikana täsmähankintoja Nicolas Haguen ja Nick Perbixin muodossa. Koko uransa Vegas Golden Knightissä kiekkoillut Hague on 197-senttinen kolossi, joka hyödyntää ulottuvuuttaan ja luisteluaan äärimmäisen hyvin. Kiekolliset avaukset onnistuvat Haguelta myöskin, ja tätä ominaisuutta Predators hyökkäys tulee tarvitsemaan tulevalla kaudella.
Perbix sen sijaan vahvistaa puolustuksen heikompaa eli oikeaa puolta. Vapaana agenttina seuraan liittynyt Perbix on niin ikään kookas, 193-senttinen, hyvin liikkuva ja varma tekijä, jota myös voidaan kuvailla kahden suunnan puolustajana. Roman Josin ja Brady Skjein kipparoimaan puolustukseen nämä hankinnat tuovat paljon kaivattua syvyyttä, joka tekee taas Predatorsin puolustuksesta uskottavan.
2. Juuse Saroksen paluu huipputasolle
Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten Saros on kiistattomasti ollut yksi NHL:n parhaista maalivahdeista jo vuosien ajan. Viime kausi oli tähän mennessä uran kehnoin, johtuen osittain myös joukkuekavereiden heikosta suoriutumisesta.
Joukkue on vahvistunut ja todennäköisesti se onnistuu rajoittamaan vaarallisimpia maalipaikkoja tulevalla kaudella edelliseen kauteen verrattuna huomattavasti, joka tulee automaattisesti näkymään Saroksen luvuissa sekä itseluottamuksesta.
On realistista odottaa, että torjuntaprosentti nousee 91 prosentin paremmalle puolelle, jolloin puhutaan taas nyky-NHL:ssä eliittitason maalivahdista.
Kakkosmaalivahti Justus Annunen ei ole maalivahtina vielä valmis tuotos, joten Sarokselta todennäköisesti odotetaan terveyden kestäessä vähintään 60 ottelun kautta.
3. Kuinka paljon Roman Josilla on vielä tankissa?
Kauden 2021-2022 NHL:n parhaan puolustajan äänestyksessä toiseksi tullut Josi on joukkueen puolustuksen ehdoton johtaja, jonka kautta Nashville Predatorssin hyökkäys on kulkenut jo vuosien ajan.
35-vuotias sveitsiläinen omaa erinomaiset työkalut hyökkäyspelaamiseen ja luistelee poikkeuksellisen hyvin. Viime kaudella loukkaantumisista kärsineen Josin pisteet jäivät verrattain vaisuiksi, hänen viimeistellessään 38 pistettä 53 ottelussa. Lukema olisi kelvollinen lähes kenelle tahansa puolustajalle, mutta Josilta odotetaan enemmän.
Joukkue on vahvistunut, ja jaetun vastuun pitäisi näkyä myös Josin minuuteissa, jotka ovat lähes poikkeuksetta olleet yli 25 per ilta Josin uran ajan. 35-vuotta on ikä, jolloin suurin osa pelaajista alkaa olla jo uransa ehtoopuolella.
Vieläkö tulevalla kaudella Josilta nähdään sen tason pelaamista, jotka oikeuttavat keskusteluun NHL:n parhaasta puolustajasta?
Pelaajasiirrot: Saapuneet
Nicolas Hague, p (Vegas)
Nick Perbix, p (Tampa Bay)
Erik Haula, h (New Jersey)
Pelaajasiirrot: Lähteneet
Colton Sissons, h (Vegas)
Jeremy Lauzon, p (Vegas)
Jakub Vrana, h (Linköping)
Kieffer Bellows h (Brynäs, SHL)
Suomalaiset
Juuse Saros, 30, maalivahti
NHL:n parhaimpiin maalivahteihin vuosien ajan lukeutunut Saros lähtee hakemaan revanssia viime kaudesta. Pienestä koostaan, mutta erinomaisesta nopeudesta, reaktioista ja sijoittumisesta tunnettu Saros on pelaaja, jolta uskaltaa ja pitää voida odottaa erinomaisia suorituksia illasta toiseen.
Saros on joukkueen selkäranka, jonka murtuessa joukkueelta katoavat pudotuspelihaaveet.
Erik Haula, 34, hyökkääjä
Erik Haula siirtyi kesällä vaihtokaupan myötä New Jersey Devilsistä takaisin Nashville Predatorsiin, jossa työteliäs hyökkääjä kiekkoili kaudella 2020-2021. Viime kaudella hän viimeisteli Devilssissä 21 tehopistettä 69 ottelussa.
Haula on erinomainen syvyyspelaaja, johon valmentaja voi luottaa illasta toiseen. Hyvin luisteleva Haula omaa hyvät kädet ja on aina vastuullineen puolustussuuntaa, sekä voi pelata niin sentterinä kuin laiturina.
Todennäköisesti Haulalle on tarjolla joko kakkos- tai kolmosketjun sentterirooli, riippuen venäläisen Fjodor Svetškovin kehityksestä.
Justus Annunen, 25, maalivahti
Seuran kolmas suomalainen on niin ikään maalivahti Annunen. Nashville hankki Annusen Colorado Avalanchelta kesken kauden, antaen vaihtokaupassa kakkosmaalivahtinsa Scott Wedgewoodin, nuorentaen maalivahtiosastoaan täten huomattavasti.
Kookkaamman puoleinen Annunen on pääsi viime kaudella 23 kertaa torjuntatöihin Nashvillen paidassa, torjuntaprosenttin jäädessä vaatimattomasti lukuun 88,8 %.
Sijoittumiseen ja pelinlukutaitoon luottavalla Annusella on potentiaalia kehittyä hyväksi kakkosmaalivahdiksi NHL:ssä, mikäli tämän onnistuu parantaa sivuttaisliikettään taalaliigan vaatimalle tasolle.
Seuraa tätä pelaajaa
Steven Stamkos, 35, hyökkääjä
Stamkos kohautti lätkämaailmaa tekemällä sopimuksen Nashville Predatorssiin kesälllä 2024, jättäen kasvattiseuransa Tampa Bay Lightining lämpimät kelit taakseen.
Vaikka Stamkosin ura alkaa olla jo ehtoopuolella, on tähdeltä totuttu näkemään 40, vähintään 30 maalin sesonkeja vuodesta toiseen. 2024-2025 kausi alkoi erittäin tahmeasti ja Stamkos sai maalinteon riemusta kiinni vasta ankean syksyn jälkeen, viimeistellen lopulta 27 kertaa kiekon vastustajan häkkiin.
Puolustuksen vahvistuminen tarkoittaa, että kiekko liikkuu taas paremmin omille hyökkääjille, joka avaa mahdollisuuksia Stamkosin kaltaiselle pistenikkarille päästä takaisin piste per peli -kantaan kiinni. Sekä ylivoima- että viisikkopelin kohentuessa on mahdollista, että vanha herra Stamkos täräyttää vielä 40 maalia tulevalla kaudella
Arvio
Vahvuudet:
Joukkueen vahvuuksiin kuuluu niin puolustus- kuin maalivahtiosasto. Josi, Skjei ja Hague on pakkitriona sellainen, jonka pitäisi pystyä pelaamaan roppakaupalla luotettavia minuutteja illasta toiseen. Sarokselta voidaan odottaa tasonnostoa takaisin NHL:n parhaimmistoon, ja yhdistettynä vahvistuneeseen puolustukseen voidaan Nashvillen odottaa pudottavan päästettyjen maalien keskiarvoaan huomattavasti.
Heikkoudet:
Maalinteko-osasto sen sijaan tulee olemaan heikkous myös tulevalla kaudella. Hyökkäyksen pelaajistosta puuttuvat supertähdet, pelaajisto on iäkäs ja ketjuista puuttuu syvyyttä. Odotettavissa on vähämaalisia pelejä myös tällä kaudella.
Divisioonan sija: 7
Nashvillen haasteet tulevat jatkumaan, eikä Keskinen divisioona tule tarjoamaan helppoa reittiä pudotuspeleihin. Sijoitus tulee olemaan hyvin vankasti uudelleenrakennusvaiheessa olevan Chicago Blackhawksin ja pudotuspeleistä aidosti taistelevien joukkueiden välillä.
Kentälliset
Hyökkäysketjut:
| Filip Forsberg | Ryan O’Reilly | Jonathan Marchessault |
| Steven Stamkos | Fjodor Svetškov | Luke Evangelista |
| Matthew Wood | Erik Haula | Michael Bunting |
| Cole Smith | Michael McCarron | Zachary L’Heureux |
Puolustajaparit:
| Roman Josi | Nick Perbix |
| Brady Skjei | Justin Barron |
| Nicolas Hague | Nick Blankenburg |
Maalivahdit:
| Juuse Saros |
| Justus Annunen |
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Näin voit voittaa itsellesi NHL26-videopelin!
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Brad Marchand palasi Bostoniin: murtui kyyneliin – vertaili Bruinsia ja Panthersia
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Oliver Kapasen hurja maalivire sai jatkoa: ”Niin lahjakas”