Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen tuulettivat jo voittoa – riemu vaihtui isoon pettymykseen
AHL:n finaalisarja käynnistyi Suomen aikaa lauantain vastaisena yönä. Abbotsford Canucks otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen hakemalla vierasvoiton Charlotte Checkersistä numeroin 4-3. Ratkaisu syntyi toisessa jatkoerässä.
Checkers johti peliä parhaimmillaan jo 3-1. Jesse Puljujärvi syötti Checkersin avausmaalin. Canucks kipusi pelissä kuitenkin tasoihin päätöserässä.
Ottelun voittomaali oli nähdä päivänvalon toisen jatkoerän alussa. Kiekko lipui suoraan Checkersin hyökkäyspään aloituksesta Canucks-maaliin ja Checkers alkoi tuulettaa sarjan avausvoittoa.
Lopulta tuomaristo hylkäsi maalin ja ottelua jatkettiin. Canucksin maalivahti Arturs Silovs ei ollut tilanteessa vielä valmis pelaamaan. Hän korjasi vielä varusteitaan ja kääntyi vasta kohti kenttää, kun kiekko jo lipui hänen ohitseen verkon perukoille.
Lopullinen ratkaisu nähtiin samassa jatkoerässä. Checkersin harmiksi voittomaalista vastasi kuitenkin Canucksin Danila Klimovich, joka yllätti laukauksellaan Kaapo Kähkösen.
Silovs oli maalivahdeista huomattavasti työllistetympi, nimittäin latvialaisvahdille kirjattiin peräti 51 torjuntaa. Kähkönen pysäytti 27 kiekkoa.
AHL:n finaalisarja jatkuu Suomen aikaa sunnuntai-iltana.
LUE MYÖS
- NHL-herkkua tänään jo kello 20 – näin näet Floridan ottelun ilmaiseksi!
- NHL-unelma jäihin – suomalaispuolustaja siirtyy Liigaan!
- Connor Bedardista tipahti iso päivitys – tämä on paluuaikataulu
- Kevin Lankisen painajainen pahenee – nyt tuli raju vaatimus
- Suomalaislupaus loisti AHL:ssä – latoi hattutempun ja nousi pörssikärkeen
- Sebastian Aho maalipörssin kärkeen – Philadelphia historiallisessa tappioputkessa
- Ville Heinola: huippu-uutinen NHL:stä!
- Hurja spekulaatio – tekeekö eläköitynyt NHL-legenda yllätyspaluun?
- Entinen kärkivaraus jättää NHL-kaukalot taakseen – siirtyy suomalaistähtien seuraan
- Konsta Helenius lensi katsomoon NHL:ssä – päävalmentajalta tyly viesti
- NHL:ssä jysähti – Montreal leipoi yllätyskaupan!
- The Athletic: Artturi Lehkonen tulee lyömään rahoiksi NHL:ssä
- Entinen kärkivaraus jättää NHL-kaukalot taakseen – siirtyy suomalaistähtien seuraan
- Ville Heinola: huippu-uutinen NHL:stä!
- Konsta Helenius lensi katsomoon NHL:ssä – päävalmentajalta tyly viesti
- Suomalaislupaus loisti AHL:ssä – latoi hattutempun ja nousi pörssikärkeen
- Se oli siinä – tunnettu NHL-puolustaja lopettaa vain 32-vuotiaana!