Muutoksia tulossa? NHL-pomoa tentattiin isoista uudistuksista

NHL:n komissaari Gary Bettman piti lehdistötilaisuuden keskiviikkona.
Bettmanilta kysyttiin reaktiota muun muassa Donald Trumpin ja Vladimir Putinin puheluun, jossa Putinin kerrotaan ehdottaneen NHL:n ja KHL:n sekä Yhdysvaltojen ja Venäjän välille otteluita.
Bettman totesi, ettei halua kommentoida asiaa, sillä asia tuli myös NHL:lle yllätyksenä.
Maajoukkuepeleistä myös 4 Nations Face-Off oli esillä. Neljän maan turnaus oli jättimenestys, ja tämä vaikuttaa myös ensi vuoteen.
Bettman nimittäin kertoi, että tähdistöottelun tilalle yritetään nyt keksiä korvaavaa tapahtumaa. Mietinnässä on, miten tähdistöpeliä pitäisi parantaa tai mitä sen paikalla voisi järjestää.
Syynä mahdolliselle muutokselle on NHL:n sisäpiiritoimittajien mukaan se, että 4 Nations ”nosti rimaa” eikä NHL siksi halua järjestää tapahtumaa, joka ei herätä yleisössä läheskään samanlaista mielenkiintoa.
Bettmanilta kysyttiin lisäksi, aikooko hän keskustella pelaajayhdistyksen kanssa paluusta entiseen pudotuspelisysteemiin, jossa runkosarjan ykkönen kohtasi kahdeksannen. Bettman vastasi suoraan, ettei aio keskustella asiasta, sillä hän pitää nykyisestä järjestelmästä, jossa aluksi kohdataan divisioonien sisällä.
Bettman haluaa myös säilyttää tämänhetkisen jatkoaikasysteemin, jossa pelataan kolmella kolmea vastaan enimmillään viisi minuuttia.
Komissaari kertoi samalla, että ensi kausi alkaa 7. lokakuuta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Maalitykki paljastaa: pelasi koko kauden isojen vammojen kanssa – leikkaus edessä?
- Edmonton Oilersilla pahoja poissaoloja – jopa viisi miestä sivussa pudotuspeliavauksesta?
- Calgary-vahti kiinnostunut MM-kisoista – vesittääkö Jeremy Swayman turnausreissun?
- MTV Urheilu: Eetu Mäkiniemi siirtyy Liigaan!
- NHL:ssä karu tilanne: ruotsalaisvahti teloi joukkuekaverinsa viikateiskulla
- Podcast-isäntä sivalsi Mikko Rantasta – tyly vertaus Martin Necasiin
- Matvei Mitshkov avautui suhteestaan John Tortorellaan
- Rasmus Ristolaisesta surkea uutinen – pitkään sivussa peleistä
- Patrik Laine lausui jääkylmän kommentin Aleksandr Ovetshkinista
- Calgary Flamesin maalivahti ottaa riskin MM-kisoissa – huvittava perustelu: ”Menen hakkaamaan puita mökille”
- NHL:ssä jysähti: päävalmentajapotkut!
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista
- Nyt rytisee: Päivän toiset päävalmentajapotkut NHL:ssä
- Lähes tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa: ”Tässä tilanteessa väistämätöntä”
- Patrik Laine lausui jääkylmän kommentin Aleksandr Ovetshkinista
- Miro Heiskasesta tipahti uusi päivitys
- Matvei Mitshkov avautui suhteestaan John Tortorellaan
- Calgary Flamesin maalivahti ottaa riskin MM-kisoissa – huvittava perustelu: ”Menen hakkaamaan puita mökille”
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- MTV Urheilu: Eetu Mäkiniemi siirtyy Liigaan!