NHL-kausiennakko 2024-25: Calgary Flames

Viime vuosina pelaajaliikenne on ollut Calgaryssa vahvasti pois päin, mutta kokoonpanosta löytyy silti paljon laatupelaajia. Viime kausien esitykset ovat kuitenkin olleet keskinkertaisia ja punainen lanka ei tunnu joukkueessa löytyvän.
Viime kausi
82 ottelua, 32-6-5-39, 81 (253-271)
Tyynenmeren divisioonan 5. sija – ei pudotuspeleissä
Kolme nostoa
1. Kenestä Jakob Markströmin korvaaja?
Calgaryn maalia pitkään vartioinut huippumaalivahti Jakob Markström siirtyi menneen kauden jälkeen New Jersey Devilsiin ja hänen lähdettyään Flamesin maalivahtiosastoon tuli valtava lovi. Alkavalle kaudelle Calgaryssa on kaavailtu Dustin Wolf-Dan Vladar maalivahtitandemia. Kumpikaan ei ole vielä lähelläkään Markströmin veroinen, mutta varsinkin nuorelle Dustin Wolfille on hieno mahdollisuus päästä ottamaan vastuuta ykköstorjujan roolissa.
2. Nouseeko Jonathan Huberdeau palkkapussinsa arvoiseksi?
Jonathan Huberdaulla alkaa kolmas kausi Calgaryn organisaatiossa, kaksi ensimmäistä ovat menneet enemmän tai vähemmän penkin alle. Molemmilla kausilla reilut 50 pistettä tehnyt Huberdeau ei ole löytänyt paikkaansa samalla tavalla mitä Floridassa Aleksander Barkovin vierellä, jossa syntyi parhaalla kaudella huimat 115 tehopistettä. Huberdeaun vuosipalkka on 10.5 miljoonaa dollaria ja sillä summalla pitää yksinkertaisesti saada enemmän aikaan. Nyt hyökkääjä on saanut aikaa asettua rauhassa uuteen paikkaa, enää ei ole selityksiä jos peli ei lähde kulkemaan parempaan suuntaan.
3. Tullaanko Calgarylle tekemään enemmän maaleja mitä vuosiin?
Calgarylle tehtiin viime kaudella yhteensä 271 maalia, ja tuo lukema on mennyt vuosi vuodelta heikompaan suuntaan. Edellisen kerran Calgaryssa näin paljon on kolissut omissa kaudella 92-93. Nyt alkavalla kaudella joukkueelta vielä puuttuu tähtimaalivahti, jonka suoritustasoon voi luottaa illasta toiseen. Myös satsaukset puolustuspäähän eivät olleet sen verran isoja, jotka vahvistaisivat nimenomaan puolustuspeliä.
Pelaajasiirrot: Saapuneet
Kevin Bahl, p (New Jersey), Anthony Mantha, h (Vegas), Jake Bean, p (Columbus), Ryan Lomberg, h (Florida), Jarred Tinordi, p (Chicago), Tyson Barrie, p (Nashville)
Pelaajasiirrot: Lähteneet
Jacob Markström, mv (New Jersey), Andrew Mangiapane, h (Washington, Dillon Dube, h (Dinamo Minsk), Dennis Gilbert, p (Buffalo), A.J Greer, h (Florida), Oliver Kylington, p (Colorado)
Suomalaiset
NHL-miehistössä ei ole tällä hetkellä suomalaispelaajia.
Seuraa tätä pelaajaa
Andrei Kuzmenko, 28 , hyökkääjä
Andrei Kuzmenko saapui Calgaryyn kesken viime kauden ja vaihdossa toiseen suuntaan liikkui Elias Lindholm. Kuzmenko pelasi hyvän loppukauden Calgaryssa, lähes piste per peli tahdilla. Ensi kaudella Kuzmenkolta voidaan odottaa nousemista joukkueensa kärkihyökkääjien joukkoon. Kuzmenkolla alkaa nykyisen sopimuksensa viimeinen vuosi, joten jos Calgary jää rannalle pudotuspeleistä, on Kuzmenko varmasti monen mestariehdokkaan kiikarissa siirtorajalla.
Arvio
Tyynenmeren divisioonan sija: 6.
Calgaryssa jäädään kolmatta vuotta putkeen ulos pudotuspeleistä. Joukkueen identiteetti on tällä hetkellä hukassa ja maalivahtiosasto on liian kokematon pelaamaan voitollisesti läpi 82 runkosarjaottelun. Tärkeimmät pelaajat eivät ole omaksuneet rooliaan Calgaryssa ja useamman pelaajan voidaan nähdä vaihtavan maisemaa siirtorajalla. Mikael Backlundin nimittäminen kapteeniksi toivon mukaan käynnistää ryhtiliikkeen ja Calgaryssa aletaan tekemään asioita pitkästä aikaa oikein.
Kentälliset
Hyökkäysketjut:
Jonathan Huberdeau | Mikael Backlund | Blake Coleman |
Connor Zary | Yegor Sharangovich | Anthony Mantha |
Martin Pospisil | Nazem Kadri | Andrei Kuzmenko |
Ryan Lomberg | Kevin Rooney | Walker Duehr |
Puolustajaparit:
Mackenzie Weegar | Daniil Miromanov |
Kevin Bahl | Rasmus Andersson |
Jake Bean | Brayden Pachal |
Maalivahdit:
Dustin Wolf |
Daniel Vladar |
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähteekö Winnipeg-hyökkääjä MM-kisoihin? ”Selvitämme asiaa”
- Patrik Laineelta iso paljastus – kesäsuunnitelmat uusiksi
- Tunteikas hetki! Mark Scheifele menetti isänsä – murtui kyyneliin – ”Kamala päivä hänelle”
- Dallas nujersi Winnipegin ja eteni jatkoon NHL:ssä – ottelun jälkeen koskettava hetki
- Aftonbladet: Nicklas Bäckström jatkamassa pelaajauraansa – tässä uusi seura
- Edmonton Oilers saamassa jättivahvistuksen
- Seiskapeli kutsuu – Toronto teki kovan tempun!
- The Athletic: Mitch Marner jättää Toronton
- Maailman paras? Vastustajan valmentaja lataa huiman väitteen Carolina-tähdestä: ”Uskomaton”
- Tapparan pistelinko solmi NHL-sopimuksen!
- Mikko Rantasesta posketon tilasto julki – tähän ei pystynyt edes Wayne Gretzky
- Maailman paras? Vastustajan valmentaja lataa huiman väitteen Carolina-tähdestä: ”Uskomaton”
- The Athletic: Mitch Marner jättää Toronton
- NHL:stä yllätysvahvistus Leijoniin!
- Viaplay: Jussi Jokiselta suoraa puhetta Columbus-visiitistään – Jarmo Kekäläinen naureskeli vieressä: ”Oli vitsit vähissä”
- Edmonton Oilers saamassa jättivahvistuksen
- Täyslaidallinen – David Pastrnak lyttäsi MM-kisat!
- Yli tuhannen NHL-ottelun veteraani lopettaa uransa – sai välittömästi uuden työn
- Aftonbladet: Nicklas Bäckström jatkamassa pelaajauraansa – tässä uusi seura
- Tapparan pistelinko solmi NHL-sopimuksen!