Rasmus Ristolaisesta tipahti hurja siirtohuhu NHL:ssä – tähtisikermä kiinnostunut!
Koko alkukauden sivussa peleistä ollut Philadelphia Flyersin Rasmus Ristolainen on ehtinyt herättää muiden seurojen kiinnostuksen jo viidessä pelaamassaan ottelussa.
Sportsnetin sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedmanin mukaan tosissaan kuluvaan kauteen panostava Toronto Maple Leafs olisi 29-vuotiaan suomalaisjärkäleen kintereillä.
– Uskoakseni Toronto on tarkkaillut Ristolaista. En silti usko, että Flyers on halukas antamaan luopumaan hänestä. Eikä heillä ole tarvetta muutoksille, koska he pelaavat juuri nyt hyvin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö treidi voisi tapahtua, mutta miksi heittää haisevaa pommia pukuhuoneeseen, kun tulokset ovat hyviä, Friedman kertoo.
The Fourth Period -sivusto on samoilla linjoilla Friedmanin kanssa.
– Vaikka Ristolainen saattaakin olla hieman ylipalkattu, muutamien jututtamieni ihmisten mukaan hänellä on silti vaihtoarvoa varsinkin pudotuspelejä ajatellen. Torontolla uskotaan olevan kiinnostusta Ristolaiseen, vaikkakaan kauppaneuvotteluja osapuolten välillä ei ole vielä käyty, sivuston toimittaja Anthony Di Marco viestittää.
Ristolaisen siirron esteeksi saattaa nousta puolustajan muhkea 5,1 miljoonan dollarin vuosipalkka. Miehen sopimus umpeutuu vasta kesällä 2027.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: NHL:ssä rysähtää iso treidi – tähtihyökkääjä vaihtaa maisemaa!
- Jesse Puljujärvi NHL-paluusta IS:lle: ”Ymmärrän aiempaa paremmin”
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Mistä kaikkialta voit katsoa NHL-otteluita suorana?
- NHL-ura ohi – Liiga-hopeamitalisti lopettaa uransa
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Yli 500 NHL-ottelun ex-tehomies: sopimus Sveitsiin