IS: Leijonien kahden Stanley Cupin NHL-mies sai vuolaita kehuja: ”Näin ammattimiehet toimivat”

Pitkän linjan kiekkomies Jukka Holtari on työskennellyt vuosikymmenten ajan jääkiekon parissa. Hän on toiminut NHL-seurojen kykyjenetsijänä, Leijonien pelaajatarkkailijana sekä Liiga-seurojen, kuten Bluesin, JYPin ja Jukurien, leivissä erilaisissa tehtävissä. Menneellä kaudella hän toimi SHL-seura Timrå IK:n kykyjenetsijän pestissä.
Holtari on seurannut myös tarkasti kevään MM-kisoja. Kun häneltä kysyttiin, kuka Leijonien pelaajista on tehnyt häneen erityisimmän vaikutuksen, oli vastaus Detroit Red Wings -puolustaja Olli Määttä.
– Toivoisin, että olisin joskus omassa ammatissani yhtä eleettömän tehokas kuin Olli Määttä on jääkiekossa, Holtari sanoi Ilta-Sanomille.
Määttä on Suomen joukkueen ainut NHL-puolustaja. Hän on pelannut turnauksessa kuusi ottelua tehopistein 0+5. Hän toimii myös Leijonien varakapteenin roolissa.
– Hän ei tee mitään ylimääräistä. Hän on kuin pyytäisi ammattimiehen remontissa, että laitatko tapetit. Hänellä on välineet kunnossa. Tsiu, tsiu – ja tunnin päästä seinät on tapetoitu ja kaikki kohdillaan, Holtari sanailee.
Urallaan Määttä on voittanut kaksi Stanley Cupia Pittsburgh Penguinsissa. Sen myötä myös Holtari näkee Määtän pelaamisessa voittavia asioita.
– Ammattimies tekee pelkistettyä, ei tee mitään ylimääräistä, mutta ei ole myöskään laiska. Tehdään se oleellisin ja jätetään kaikki muu hömppä pois. Hän sijoittuu, puolustaa, liukuu, hakee keskialueelta ja ottaa löysät pois. Hän voittaa irtokiekon, antaa helpon syötön ja peli jatkuu.
Määttä pelaa uransa toisia MM-kisoja. Hän oli viimeksi mukana keväällä 2021, jolloin Suomen kisat päättyivät hopeamitaleihin.
– Totta kai se on myös persoonakysymys. Ei hän koe tarvetta vetää siksakkia takaperin oman alueen poikki, että katsokaa minua! Hän on hyvä esimerkki, että ai niin, näin ammattimiehet toimivat, Holtari ylistää.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Liigan läpimurtohyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: LA Kings leipomassa jättidiilin – vapailta markkinoilta iso nimi pois!
- NHL-pelaajat kertovat: tässä ovat sarjan parhaat suunsoittajat – ”Hän menee henkilökohtaisuuksiin, se sattuu”
- Näin Jarmo Kekäläinen kommentoi uuden hankintansa sateenkaarikohua: ”Amerikassa on hyvä asia, että…”
- Lähteet: Flyers jatkaa aktiivisena siirtomarkkinoilla – kaupittelee nyt toista tähteään
- NHL:ssä pyöräytettiin iso kolmen joukkueen vaihtokauppa – Jarmo Kekäläinen haali joukkueeseensa entisen kärkivarauksen!
- Ville Nieminen latasi suorat sanat Panthersista ja Aleksander Barkovista: ”Ei päätä eikä häntää”
- Latvian MM-sankari siirtyy Pohjois-Amerikasta Euroopan kaukaloihin – tässä uusi osoite
- Stanley Cup -finaaleissa pelaa puolustaja, joka ei saanut aikoinaan sopimusta edes Mestikseen
- Connor Bedard paljastaa: tätä mieltä hän on Chicago Blackhawksista
- Lähde: Yli 6 miljoonan dollarin NHL-tähti vaatii siirtoa toiseen seuraan!
- Stanley Cup -finaaleissa pelaa puolustaja, joka ei saanut aikoinaan sopimusta edes Mestikseen
- Connor Bedard paljastaa: tätä mieltä hän on Chicago Blackhawksista
- Ville Nieminen latasi suorat sanat Panthersista ja Aleksander Barkovista: ”Ei päätä eikä häntää”
- Brad Lambertin hieno kausi päättyi totaaliseen mahalaskuun
- Nyt jysähti! Cole Caufield rustasi todellisen megadiilin NHL:ssä
- Luopuuko Winnipeg Jets Connor Hellebuyckista? Lähde: nämä seurat kiinnostuneita
- Floridalle ruma tappio Stanley Cup -finaaleissa – Matthew Tkachuk näytti pimeän puolensa
- Yllättävä veto? Tässä on Anaheim Ducksin uusi päävalmentaja
- NHL:ssä pyöräytettiin iso kolmen joukkueen vaihtokauppa – Jarmo Kekäläinen haali joukkueeseensa entisen kärkivarauksen!