Kasperi Kapanen sai lähtöpassit – näin seurapomo perustelee ratkaisua: ”Valitettavasti se ei toiminut”
Pittburgh Penguins päätyi perjantaina kovaan ratkaisuun, kun Kasperi Kapanen, 26, päätettiin asettaa NHL:n siirtolistalle.
Tällä hetkellä muilla seuroilla on 24 tunnin ajan mahdollisuus napata suomalaishyökkääjä riveihinsä. Mikäli näin ei kuitenkaan käy, niin Kapasen ura jatkuu AHL:ssä Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin vahvuudessa.
Perjantain aamujäiden jälkeen Penguinsin GM Ron Hextall kertoi lehdistölle, miksi Kapasesta haluttiin eroon. Yksi iso syy oli tehottomuus. Tällä kaudella hyökkääjä on kerännyt 43 ottelussa vain 20 (7+13) tehopistettä.
– Kapanen keräsi kaksi kautta sitten 40 ottelussa 30 tehopistettä. Hän näytti aika hyvältä pelaajalta. Viime kausi oli puolestaan vähän heikompi, mutta ajattelimme, että hän nostaisi taas tasoaan.
– Uskon, että hän voi olla yhä tuottava pelaaja, mutta valitettavasti se ei ole toiminut täällä. Vaikeita päätöksiä on tehtävä matkan varrella, ja näin kävi Kappylle, Hextall perusteli.
LUE MYÖS:
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös