John Tortorella ei kumartele: 50 miljoonan dollarin mies hyllytettiin perheensä edessä – tyly kommentti päälle
Philadelphia Flyersin rääväsuinen päävalmentaja John Tortorella astui perjantaina lehdistön eteen perustelemaan kärkipuolustaja Travis Sanheimin jättämistä katsomoon alkuviikon Calgary Flames -ottelussa.
Flames-kamppailulla olisi ollut erityinen merkitys 26-vuotiaalle Sanheimille, joka on kotoisin Calgarystä. Viime lokakuussa 50 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen rustannut puolustaja oli jopa kutsunut perheensä paikalle katsomaan ottelua, jossa hän ei lopulta pelannut.
Sanheimin mukaan Tortorella oli ilmoittanut hyllytyksestä tekstiviestillä. Päätöstä ei perusteltu sen kummemmin.
– Heräsin maanantaina tekstiviestiin, jossa kerrottiin etten pelaa. Siinäpä se, Sanheim kommentoi perjantaina lehdistölle hyllytystä Inquirer-lehden toimittaja Giana Hanin mukaan.
Lehdistön edessä selvästi äreän oloinen Tortorella ei suuremmin tuntenut sympatiaa Sanheimia kohtaan.
– En edes tiennyt siitä. Olisiko se vaikuttanut päätökseeni? Ei, Tortorella tuhahti, kun hänelle kerrottiin Sanheimin perheestä.
– Jos se loukkaa suhdettamme tai tunteita, niin sitten en olisi varma siitä pelaajasta, suorapuheinen valmentaja jatkoi.
Sanheimin kausi on mennyt kiistämättä hieman alakanttiin. Kanadalainen on tehnyt 58 ottelussa neljä maalia ja 16 tehopistettä.
Sanheimin uskotaan olevan Flyersin kokoonpanossa Suomen aikaan lauantain vastaisena yönä, kun joukkue kohtaa New Jersey Devilsin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Anze Kopitar ehdolla palkinnon saajaksi – NHL julkisti Lady Byng -finalistit
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
- Sulaako Philadelphia Flyers? Päävalmentajalta tiukka viesti – näiltä miehiltä vaaditaan lisää
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Kiekkokansa suree – rakastettu NHL-suuruus on kuollut
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Himoittu KHL:n maalitykki rustasi NHL-sopimuksen
- Ehdokkaat NHL:n parhaan pelaajan palkinnon saajaksi julki – tässä finalistikolmikko
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Leijonille taas uusi NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Roope Hintz: uusi päivitys terveydentilasta
- Nyt jysähti – MM-kisoihin ropisee hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Nyt jysähti yllätysuutinen: NHL-sensaatio vastasi MM-kisakutsuun ”ei kiitos”
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!