Bo Horvat ja Anthony Beauvillier kohtasivat vanhat joukkueensa ja osuivat heti – ”Jos kukaan voisi käsikirjoittaa tällaista millään tavalla…”
Perjantain vastainen yö oli NHL:ssä pelaaville hyökkääjille, eli Bo Horvatille ja Anthony Beauvillierille taatusti iso.
Ensiksi mainittu hyökkäsi NY Islandersin ykkösketjun keskellä Vancouver Canucksia vastaan – eli sellaista joukkuetta vastaan, jota hän edusti vielä tammikuun lopulla. Beauvillier pelasi puolestaan Canucksin ykkösessä niin ikään vanhaa joukkuettaan vastaan.
Vierasjoukkue Canucks voitti matsin 6-5, Horvat iski ykkössentterinä Isles-uran avausmaalin ja tehot 1+1. Uusi Islanders-kasvo on osunut nyt jokaista NHL-joukkuetta vastaan.
Myös Beauvillier teki matsissa maalin.
– Jos kukaan voisi käsikirjoittaa tällaista millään tavalla… Tietenkin olisin halunnut meidän voittavan. Olen iloinen, että meistä kumpikin pääsi pelaamaan entisiä joukkueitamme vastaan. Silti se nipistää, ettemme voittaneet, Horvat pyöritteli NHL:n nettisivuilla.
Kyseisessä kaupassa Islandersista Vancouveriin siirtynyt Aatu Räty ei ollut Canucksin rosterissa.
Horvat edustaa Islandersia seuraavan kahdeksan kauden ajan kauden ajan sesongin 2030-31 loppuun asti. Islandersin GM Lou Lamoriello oli sanonut pohjoisamerikkalaismedioiden mukaan joko tosissaan tai huumorilla, että sopimus on liian pitkä ja kallis.
The Athleticin toimittaja Kevin Kurz oli kysynyt tästä 27-vuotiaan kandalaispelaajan näkemystä aiemmin.
– Hän ei ole väärässä, Horvat oli virnistellyt.
Tähän kauteen asti koko uransa Canucksia edustanut ja sen kapteeniksi noussut Horvat iski Vancouverissa alkukaudesta 49 pelissä tehot 31+23=54. Nyt Islandersissa saldo on kolmen pelin jälkeen 2+1=3.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla