”Fiilis on hieman outo” – Aatu Räty palasi pikatahtiin NHL:n puolelle ja iski kovat tilastot, luotsi kiitteli
Aiemmin tällä viikolla AHL-joukkue Bridgeport Islandersin matkaan lähetetty suomalaishyökkääjä Aatu Räty ei kauaa joutunut haistelemaan farmimenoa. Jo perjantain vastaisena yönä hän oli mukana NY Islandersin mukana treenipelissä, joka päättyi New Jersey Devilsistä otettuun 5-2-voittoon.
Tehot 1+1 iskenyttä pelaajaa ei pysäyttänyt edes avauserässä tullut osuma alavartaloon. Räty oli askista hetken pois, mutta sitten suomalainen merkittiin Ross Johnstonin iskemään 3-2-voittomaaliin kakkossyttäjäksi kakkoserässä. 5-2-häkin hän iski päätöserän puolen välin paikkeilla b-pisteiden välistä.
Tehosaldoon koko ottelun parhaan lukeman +3 kerännyt suomalainen pelasi kaikkiaan vajaat 14 minuuttia saaden vastuuta niin yli- kuin alivoimallakin. Räty arvostettiin matsin kakkostähdeksi.
– Fiilis on hieman outo. Olin eilisistä treeneistä pois, koska minun piti matkustaa Bridgeportiin. Tänään fiilis oli hyvä, ilmeisesti vapaapäivä teki hyvää. Se laukaus, joka meni maaliin, oli minulle ensimmäinen kolmeen päivään, suomalainen veisteli Islandersin nettisivuilla.
Islandersin Lane Lambert oli mielissään suomalaisen panoksesta.
– Hän pelasi hyvin. Räty tuli mukaan ja teki sen, mitä hänen lyhyellä varoitusajalla piti tehdä. Kiitos siitä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Anze Kopitar ehdolla palkinnon saajaksi – NHL julkisti Lady Byng -finalistit
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
- Sulaako Philadelphia Flyers? Päävalmentajalta tiukka viesti – näiltä miehiltä vaaditaan lisää
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Kiekkokansa suree – rakastettu NHL-suuruus on kuollut
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Himoittu KHL:n maalitykki rustasi NHL-sopimuksen
- Ehdokkaat NHL:n parhaan pelaajan palkinnon saajaksi julki – tässä finalistikolmikko
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Leijonille taas uusi NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Roope Hintz: uusi päivitys terveydentilasta
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Nyt jysähti yllätysuutinen: NHL-sensaatio vastasi MM-kisakutsuun ”ei kiitos”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä