Nyt se on varmaa: TPS sopimukseen ilman NHL-paikkaa jääneen suomalaispakin kanssa
Liigan hopeajoukkue TPS vahvistuu alkavalle Liiga-kaudelle kovalla nimellä.
Turkulaisseura vahvisti maanantaina tiedon puolustaja Teemu Kivihalmeen sopimuksesta. Edellisen kerran Liigassa keväällä 2019 pelannut ja tuolloin Kärppiä edustanut 27-vuotias puolustaja kiekkoili kolme edelliskautta farmiliiga AHL:ssä pelaavan Toronto Marliesin riveissä. NHL-otteluja 107 farmipeliä kolunneelle Nashville Predatorsin varaukselle ei tuona aikana kuitenkaan kertynyt.
– Saamme Teemusta dynaamisuutta ja monipuolisuutta joukkueeseemme. Hän on aktiivinen koko kentän alueella ja pystyy liikkumisellaan sekä kiekollisilla taidoillaan tuomaan ison lisäarvon pelaamiseemme, pelaajakoordinaattori Tomi Kallio niputtaa hankinnan taustoja.
Kivihalmeen tähänastisen uran kohokohta on Kärppien riveissä keväällä 2018 voitettu Suomen mestaruus.
– Loistavat fiilikset päästä TPS:n matkaan ja jahtaamaan menestystä perinteisessä organisaatiossa. Kausi alkaa pian, joten työt täytyy käynnistää heti, Kivihalme ennakoi.
Kivihalme pelasi viime kaudella 32 AHL-peliä tehoin 1+6=7. Mies iski parhaalla Liiga-kaudellaan 2018-19 pelaamissaan 60 runkosarjapelissä tehot 9+21=30.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tampa Bay Lightning kiinnitti kovaotteisen pelurin
- Raju väite: Colorado Avalanchen GM jättää seuran – siirtymässä kilpailijan leiriin!
- Leijonat sai NHL-vahvistuksen mukaan – ketjut myllättiin uusiksi!
- MM-nöyryytys oli liikaa: Ruotsin tähdet ottivat yhteen – Oliver Ekman-Larsson latasi suorat sanat
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- MM-kisoissa jättiyllätys: USA on vaarassa jäädä ulos pudotuspeleistä
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Konsta Helenius Iso-Britanniasta: ”Ei ollut ehkä se kovin peli”
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Raju väite: Colorado Avalanchen GM jättää seuran – siirtymässä kilpailijan leiriin!
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!