NHL:n itäisen konferenssin ensimmäisen pudotuspelikierroksen ensimmäiset osaottelut saatiin pakettiin keskiviikon vastaisena yönä. Perkasimme ensimmäisten osaotteluiden tapahtumat numeroiden valossa ja katsoimme tulevaan, kuinka sarjoissa tulee käymään.

Carolina Hurricanes-Boston Bruins 5-1

Joukkueiden välinen ensimmäinen kohtaaminen ei jättänyt jossittelulle sijaa tuloksen valossa. Peilaten kenttätapahtumiin voittaja olisi voinut olla kumpi tahansa, sillä Bruins ansaitsi 51,7 % voittomahdollisuuden.

Tasakentällisin 5v5 pelatessa Bruins loi ottelussa maaliodottamaa 2,07 maalin verran kun taas kotijoukkue jäi oman lukunsa kanssa 1,63:een.

Laukaisumäärissä Bruins voitti 25-36 ja heidän ahkerin laukojansa oli David Pastrnak yhdeksällä laukauksellaan. Pastrnak loi maaliodottamaa ottelussa 0,261, muttei onnistunut ohittamaan Hurricanes-vahti Antti Raantaa kertaakaan.

Tulevana yönä pelattava seuraava osaottelu on molemmille joukkueille todella merkittävä, ja Hurricanes lähtee otteluun 57,8 % voittajasuosikkina. Mikäli Hurricanes voittaa toisenkin osaottelun, heidän mahdollisuutensa edetä toiselle kierrokselle nousee jo 71,8 %:iin.

Tilastokummajainen

Vincent Trocheck vei Hurricanesin 4-1-johtoon rystylaukauksella maalin sivulta, nollakulmasta. Laukaus aiheutti maaliodottamaa 0,01 maalin verran, mutta Bruins-vahti Linus Ullmarkin epäonneksi kiekko kimposi hänen kypärästään maaliverkkoon.

Toronto Maple Leafs-Tampa Bay Lightning 5-0

Maple Leafs tarjosi shokkihoitoa istuville mestareille, kun vaahteranlehtipaidat murjoivat Boltsin jäänrakoon 5-0-lukemin. Voitto oli kotijoukkueelle täysin ansaittu, sillä kenttätapahtumien valossa se ansaitsi voiton yli yhdeksän kertaa kymmenestä.

Tasakentällisin 5v5 pelatessa kotijoukkue loi maaliodottamaa 2,38 ja vieraat 1,3, mutta tarkasteltaessa kaikkia pelitilanteita, Maple Leafsin maaliodottama kipusi hyvin lähelle toteutunutta ja oli 4,92. Maalivahti Jack Campbellin nollapeli tuli 24 torjunnalla ja estämällä 1,53 maalin odottaman.

Kotijoukkue Maple Leafs laukoi ottelussa 33 kertaa maalia kohti ja heidän ahkerin laukojansa Auston Matthews heilautti maaliverkkoa kahdesti kuudesta laukauksestaan. Joukkueen toiseksi eniten laukauksia kirjauttaneella William Nylanderilla oli puolestaan epäonnea hänen luodessaan neljällä laukauksella maaliodottamaa 0,742 saamatta kiekkoa kertaakaan ohi Andrei Vasilevskin.

Tulevana yönä pelattava toinen osaottelu on Lightningin kannalta selvästi merkityksellinen, mutta he lähtevät siihen altavastaajana 41,4 % voittomahdollisuuksilla. Toisen tappion myötä he etenevät toiselle kierrokselle enää 5,7 % todennäköisyydellä.

New York Rangers-Pittsburgh Penguins 3-4 ja.

Itäisen konferenssin kolmannessa pudotuspeliparissa edettiin aina kolmanteen jatkoerään asti. Lähes yhdeksän kertaa kymmenestä voittava Penguins juhli lopulta voittoa ja kirjautti ottelussa NHL-historian toiseksi suurimman laukaisumäärän.

Kuva: Moneypuck.com

Tasakentällisin 5v5 pelatessa vieraat loivat lähes puolet kotijoukkuetta enemmän maaliodottamaa. Peräti 83 laukauksesta kiekon olisi kuulunut löytyä maaliverkosta 6,63 kertaa. Rangersin maalitoteuma oli puolestaan kohdillaan, kun heidän 68 laukauksestaan maaliodottamalukema oli 3,43. Kaikkia pelitilanteita tarkasteltaessa vastaavat lukemat olivat 7,58-3,75 Penguinsin hyväksi.

Vierasjoukkueen pelaajista peräti seitsemän laukoi yli viisi kertaa maalia kohden, ja viiden laukauksen kirjauttaneita pelaajiakin oli kaksi. Yhdeksällä laukauksellaan ahkerin laukoja Bryan Rust löi kiekon kertaalleen ohi Rangers-vahti Igor Šestjorkinin, mutta hänen vanavedessä tulleet Jake Guentzel ja Kasperi Kapanen (kahdeksan laukausta) sekä Sidney Crosby (seitsemän laukausta) jäivät nollille maalisarakkeessa vaikka jokainen heistä loi maaliodottamaa yhden maalin verran.

Perjantain vastaisena yönä pelattava ottelu on Penguinsin kannalta valtava, ja otteluun lähdetään tasaisista lähtökohdista Rangersin voittaessa hieman yli kerran kahdesta. Mikäli pingviinilauma onnistuu viemään nimiinsä toisenkin osaottelun, he etenevät pudotuspelien toiselle kierrokselle jo 79,7 % todennäköisyydellä.

Tilastokummajainen

Šestjorkin venyi Rangers-maalilla kiekon eteen peräti 79 kertaa ja torjui näin ollen 3,58 oletettua maalia.

Penguins oli lähellä uutta ennätystä 83 laukauksellaan. Historian kirjoja katsoessa ainoastaan Tampa Bay Lightning on laukonut heitä enemmän, kun kaudella 2019-20 joukkue tulitti Columbus Blue Jacketsia vastaan 88 laukausta.

NHL:n epävirallinen laukaisuennätys on vuodelta 1936, jolloin Montreal Maroons tulitti Detroit Red Wingsin maalia kohti huimat 92 kiekkoa. Ottelu päättyi lopulta Red Wingsin 1-0 voittoon, joten punasiipien maalia vartioinut Normie Smith venyi kiekon eteen peräti 92 kertaa ja kirjautti nollapelin. Hän laihtui ottelun aikana noin 5,5 kilogrammaa. Tuohon aikaan laukauksia ei kuitenkaan virallisiin pelikirjoihin kirjattu vaan se aloitettiin vasta kaudella 1959-60.

Florida Panthers-Washington Capitals 2-4

Hurjan runkosarjan pelannut Panthers lähti otteluun monien ennakkosuosikkina, mutta pelitapahtumiin peilatessa Capitals ansaitsi voittonsa jopa 77,8 % todennäköisyydellä.

Kuva: Moneypuck.com

Tasakentällisin 5v5 pelatessa ottelu oli hyvin tasainen ja olisi voinut päättyä kumman tahansa joukkueen hyväksi. Molempien joukkueiden maalitoteuma vastasi hyvin odottamaa, mutta ylivoimamaalinsa sekä tyhjään maaliin sinetin iskenyt Capitals juhli voittoa avausottelussa.

Laukaukset ottelussa olivat hyvin tasaiset (32-38) eikä kummaltakaan joukkueelta erottunut pelaajaa, joka olisi laukaisumäärissä selvästi ylitse muiden. Vieraiden ahkerimmat laukojat Lars Eller ja Anthony Mantha loivat yhteensä kymmenellä laukauksellaan yhden maalin verran odottamaa, ja se vastasi toteumaa Ellerin osuman myötä. Kotijoukkue ei onnistunut luomaan vaarallisia maalipaikkoja, ja heidän ahkerimmat laukojat Jonathan Huberdeau sekä Ben Chiarot löivät kaikki kymmenen lähettämäänsä kiekkoa vastustajan maalivahdille eikä maaliuhkaakaan näistä muodostunut kuin vaatimattoman puolen maalin verran.

Toiseen osaotteluun, joka pelataan perjantain vastaisena yönä Panthers lähtee selvänä ennakkosuosikkina, sillä 65,6 % todennäköisyydellä heidän odotetaan tasoittavan sarja. Kaikki paineet tuossa ottelussa on pantterilaumalla, sillä toisen tappion myötä heidän mahdollisuutensa edetä pudotuspelien toiselle kierrokselle laskisi 26,1 %:iin. Vastaavasti Capitalsin jatkomahdollisuudet eivät juuri muuttuisi suuntaan tai toiseen, kävi ottelussa miten tahansa.

Tilastot: Moneypuck

Kirjoittaja: Niko Virolainen
Twitter: @orpmi