Boston Bruinsin suomalaishyökkääjä Erik Haula on päässyt hitaan alkukauden jälkeen upeaan vireeseen NHL:ssä. Hän on pelannut tällä kaudella 78 ottelua tehopistein 18+26=44.

Vaikea alkukausi sisältää syyskauden 2021, jolloin Haula pelasi 26 ottelua ja onnistui tekemään niissä ainoastaan tehopisteet 1+4. Tuolloin Haula joutui jopa seuraamaan omiensa otteita katsomon kautta.

Vuodenvaihteen jälkeen Haulan meno on muuttunut kuitenkin täysin. Hän on pelannut tammikuun ensimmäisen päivän jälkeen 52 ottelua ja iskenyt niihin komeat tehopisteet 17+22=39. Hän sai tuolloin näytönpaikan samassa ketjussa supertähtien David Pastrnakin sekä Taylor Hallin kanssa ja onnistui käyttämään sen hienosti edukseen.

31-vuotias porilainen avasi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen artikkelissa syitä täyskäännökselleen. Katsomokomennus oli miehen osalta herättävä tekijä.

– Kun olin istunut yhden ottelun katsomossa, aloin poimia pelistäni muutamia juttuja, joihin keskittyä. Asioita, kuten puolustusalueella pelaaminen ilman kiekkoa ja omista lähteminen vauhdilla. Valitsin pieniä juttuja, joihin aloin keskittyä, ja se auttoi minua. Ajattelin, että otan pienen osan pelistäni, enkä keskity suureen kuvaan, ja asiat ovat sittemmin menneet parempaan suuntaan, Haula sanoi.

Pisteiden valossa kuluva kausi on Haulan NHL-uran toiseksi paras. Ainoastaan kaudella 2017-18 Vegas Golden Knightsin ensimmäisellä NHL-kaudella hän paukutti enemmän tehopisteitä. Silloin 76 otteluun syntyivät tehot 29+26=55.

– Otetaan päivä kerrallaan, mutta olen tyytyväinen kehitykseen kauden aikana. Nyt tuntuu hyvältä, Haula fiilisteli.

Bruins on Itäisen konferenssin kuudes ja Atlantin divisioonan neljäs. Joukkueella on runkosarjaa jäljellä vielä yksi ottelu ennen pudotuspelejä.