San Josen mukaan noussut suomalaispakki putosi NHL:stä syksyllä – luotsi kommentoi nyt tulevaisuuden nimen tilaa
Kuva: Getty Images
Suomalaispakki Santeri Hatakka yllätti monet NHL:n alkukaudesta saatuaan vastuuta loka-marraskuussa San Jose Sharksissa seitsemässä pelissä. Peliaika pyöri 7-16 minuutissa, eikä tekemisessä ollut moitittavaa.
Riihimäeltä maailmalle ponnistanut alle 20-vuotiaiden MM-pronssimitalisti on pelannut tällä kaudella lisäksi 20 ottelua AHL:ssä farmijoukkue San Jose Barracudan väreissä. Siellä on syntynyt tehot 1+2=3 (-2).
NHL-joukkue Sharksin päävalmentaja Bob Boughner sanoi taalaliigan nettisivuilla, että Hatakka kehittyy pikkuhiljaa.
– Hänellä on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta nuorilla pelaajilla yleensä on.
– Olen pitänyt hänen otteistaan AHL:ssä. Heillä on ollut melko kapea pakisto, joten hän on saanut paljon roolia, paljon peliaikaa.
Vielä toissa kaudella esimerkiksi Mestistä KOOVEE:ssa pelannut Hatakka on tehnyt itseään tutuksi hyvänä peruspakkina. Boughnerin mukaan Hatakalla on kaikki ominaisuudet nousta hyväksi yleispuolustajaksi NHL:ään.
– Hän menee koko ajan eteenpäin. Hän on iso ja pitkä pelaaja, joka on hyvä puolustamaan. Hänellä on paljon hyviä työkaluja.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL jää taakse – Vancouverin hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Nyt tapahtui NHL:ssä – kaksi tuttua tähtipelaajaa palaavat New York Rangersiin!
- Viime hetken käänne NHL:ssä – Jason Robertsonin tilanne ratkesi!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”