Pizza suussa ja nuuska huulessa – Patrik Berglund muistelee varaustilaisuuttaan
Kuva: Getty Images
Patrik Berglund varattiin NHL:ään vuonna 2006. St. Louis Blues varasi ruotsalaisen tuolloin koko varaustilaisuuden 25. sijalla ensimmäisellä kierroksella. Lähes koko uransa Bluesissa pelannut hyökkääjä sai hyvin erikoisen alun NHL-taipaleelleen.
Berglund kertoo Expressenille, että aikainen varaus tuli hyökkääjälle yllätyksenä. Pelaajalla oli vielä pizza kesken ja nuuska huulessa, kun Berglundin nimi kuulutettiin. Hän ehti siivota pizzan syrjään kameroiden tullessa, mutta nuuska jäi kiireessä huuleen.
− Könysin lavalle, ja yksi kykyjenetsijöistä huomautti, että ”sinulla on nuuska huulessasi”, Berglund muistelee.
Lisäksi västeråsilaisen vaaleat kutrit jättivät lähtemättömän vaikutuksen. St. Louis Bluesissa pelikaverit ottivat ilon irti Berglundin tulokaskuvasta, jossa hänen kuontalonsa oli kuin hiusainemainoksesta.
− Minua muistutettiin hiuksistani St. Louisissa koko ajan. Samaa kuvaa oli laitettu monin kappalein ympäri pukuhuoneen seiniä, Berglund sanoo.
Berglund pelasi kymmenen kautta St. Louisissa, mutta viimeisimmän NHL-kautensa hän vietti Buffalossa Sabresin paidassa. Tulevaksi kaudeksi hän palaa kotimaahansa Djurgårdeniin.
NHL-urallaan Berglund pelasi 717 runkosarjaottelua, joissa hän teki tehot 170+156=326. Pudotuspeleissä pitkä hyökkääjä iski 60 otteluun tehopisteet 10+16=26.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan