Jesse Puljujärven hurja laukaus hämmensi ja hämäsi kaikki – huikea osuma milleistä kiinni

Edmonton Oilersin hyökkääjä Jesse Puljujärvi esitteli jälleen viime yönä Suomen aikaa parhaita puoliaan.
Puljujärvi viritti vierasottelussa Montreal Canadiensia vastaan hurjan rannelaukauksen. Kiekko kimposi ylärimasta alaspäin ja näytti lähes kaikkien mielestä käyvän maalissa. Maalivalo syttyi, Oilers juhli ja jopa Oilersin viestintäosasto ehti ilmoittaa maalin synnystä twitter-tilillään.
[readmore from=”suomalaiset”]
Tuomarit halusivat kuitenkin tarkistaa tilanteen, ja hyvä niin – kaikkien muiden paitsi Oilersin kannalta. Videotarkistus osoitti, että kiekko ei käynytkään maalissa vaan aivan lähellä viivaa kentän puolella.
– Se oli todella likainen laukaus! Oilersin fanisivustolla Oilers Nationilla kommentoitiin.
Hienon osuman syntymättä jääminen sinänsä tietysti harmitti Puljujärveä ja Oilersia, mutta suurta merkitystä sillä ei ollut. Oilers voitti ottelun suvereenisti maalein 6–2. Oilersin tehopelaaja oli kaksi maalia viimeistellyt Jujhar Khaira.
Puljujärvi sai syöttöpisteen Yohann Auvitun viimeistelemään Oilersin 6–1-maaliin. Syöttöpiste oli suomalaiselle kauden ensimmäinen. Maaleja Puljujärvi on viimeistellyt neljä.
Alta näet, miten lähellä Puljujärven maalin syntyminen oli sekä Oilersin reaktiot twitterissä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- Florida Panthers kiinnitti nopeajalkaisen hyökkääjän vapailta markkinoilta
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Aleksander Barkov omistajaksi yhdysvaltalaiseen urheiluseuraan
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Jack Hughes myöntää: Haluaa supertähtiveljensä Devilsiin
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Kausiennakko 2025-26: Pittsburgh Penguins