Suomalaishyökkääjä Kaapo Kakko allekirjoitti jatkosopimuksen New York Rangersin kanssa tällä viikolla. Sopimuksen pituus on kaksi vuotta ja kokonaisarvo 4,2 miljoonaa dollaria.

– Hetki siinä vierähti, mutta olisi tässä vielä aikaakin ollut ennen kuin tarvitsee takaisin päin mennä. Kiva homma, että pääsen jatkamaan siellä. Tuttu paikka, minkä lisäksi pelasimme hyvin ja pääsimme viime kaudella pitkälle, Kakko kommentoi Ilta-Sanomien haastattelussa.

21-vuotias kesän 2019 kakkosvaraus on pelannut tähän mennessä NHL-urallaan kolme kautta. Tuona aikana tilille on tullut 157 pelattua runkosarjan ottelua tehopistein 26+32=58 sekä 22 pudotuspeliä pistein 2+3.

Kakko arvioikin IS:lle NHL-uransa ensimmäistä kolmea tulokassopimuksen sisältävää kautta. Hän myöntää suoraan, että paremminkin olisi voinut mennä.

– Odotukset olivat kovat, kun lähdin. Ensimmäinen kausi oli vähän vaikea, ja pelini on mennyt siitä paljon eteenpäin. Viime kaudella oli vähän loukkaantumista, välissä oli lyhyempi kausi koronan takia. Vähän kaikenlaista tuollaista on ollut, mutta ei mitään selityksiä: vaikka pelini on mennyt eteenpäin, niin se ei vielä ole tasolla, jota olen toivonut ja alussa odotin. Hienoa, että sain kaksi lisävuotta aikaa näyttää osaamistani.

Kakon tavoitteet kohti tulevia kausia ovat myöskin selvillä. Hän haluaa napata paikan kärkiketjuista.

– Varmaan suurin osa peleistä on ollut kolmosketjussa, välillä nelosketjussakin. Välillä olen päässyt ykkös- kakkosketjuihin. Tavoitteena on vakiinnuttaa pelipaikka siellä. Sitten varmasti pisteet ja peliaikakin kasvavat. Se on ollut joka kausi tavoitteeni, että pystyisin ja saisin pelata siellä.

Menneellä kaudella Kakko kirjasi 43 runkosarjaotteluun tehopisteet 7+11=18 sekä 19 pudotuspeliin pisteet 2+3.