Calgary Flames tiedotti maanantaina nostaneensa suomalaispuolustaja Juuso Välimäen NHL-vahvuuteensa ensimmäistä kertaa reiluun neljään kuukauteen.

23-vuotias Välimäki pelasi alkukaudesta ainoastaan kahdeksan NHL-ottelua pistein 0+2 ja istui myöskin useiden otteluiden ajan terveenä katsomon puolella. Muuten kuluva kausi on sujunut AHL:ssä Stockton Heatissa, jossa 30 otteluun ovat syntyneet tehopisteet 2+15.

– Viimeiset pari viikkoa ovat menneet hyvin. Itseluottamus on tällä hetkellä hyvä, ja pystyn olemaan nopea ja vahva. Jäällä on mukava olla ja olemme voittaneet pelejä, mikä on tässä vaiheessa kautta kaikkein tärkeintä, Välimäki sanoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.

Välimäki oli hyvin tyytyväinen siihen, että sai pitkän tauon jälkeen kutsun ylös. Hänen kommenteistaan paistaa hyvinkin toiveikas olo tulevan suhteen.

– Näen tämän mahdollisuutena. Siitä on hetki, kun olen viimeksi pelannut ylhäällä ja toivottavasti pääsen kentälle jossain vaiheessa. Haluan osoittaa, että olen myös pidemmän visiitin arvoinen, ja auttaa joukkuetta voittamaan. Mukava nähdä myös jätkiä pitkästä aikaa. Ehdin tutustumaan heistä moniin aiempien vuosien aikana, Välimäki jatkoi.

Viime kaudella Välimäki pääsi pelaamaan NHL:ssä peräti 49 ottelua ja iski niihin tehopisteet 2+9. Silloin hän ei pelannut lainkaan farmin puolella.