Synkässä kierteessä pitkään vaeltanut Edmonton Oilers on saanut arkeensa viime aikoina käännettä, kun joukkue viilettää nyt jo neljän pelin voittoputkessa. Lauantaiyönä kaatui heikko Montreal Canadiens murskaavasti 7-2.

Tuossa matsissa joukkueen yksi tehokkaimmista hyökkäystrioista oli neljän tehopisteen kakkoskolmikko Jesse PuljujärviLeon DraisaitlWarren Foegele. Saksalaissentteri iski kaksi maalia, viimeisenä mainittu syötteli kaksi.

NHL:n pistepörssin kakkonen, saksalaistähti Draisaitl (31+30=61) kehui koostumusta Puljujärven tehottomuudesta huolimatta.

– Siinä on kaksi todella hyvää pelaajaa. He tekevät paljon töitä ja pitävät kiekon liikkeessä. He tekevät minun elämisestäni helpompaa. Nautin heidän kanssaan pelaamisesta, saksalainen hymähti NHL:n nettisivuilla.

Puljujärvi ei ole saanut tililleen pinnoja viidessä edellisessä kamppailussa.

– Olemme pelanneet ihan hyvin, mutta voisimme tehdä enemmän tehoja. Olemme kyllä luoneet paikkoja, joten viimeistelyn on vain oltava parempaa, saksalainen mietti.

Kohti pudotuspelipaikkoja takaisin hamuavassa Oilersissa ei ole Draisaitlin aikana ollut syvyyttä kuin nyt. Ketjukavereiden lisäksi uusi kasvo, kohupelaaja Evander Kane sai kehut.

– Hän on ainutlaatuinen pelaaja. Todella hyvä hyökkäyssuuntaan, ja hän pelaa vahvasti kiekon kanssa. Hän auttaa joukkuettamme, pelasi hän missä kentässä tahansa.

– Olemme todella iloisia, että hän pelaa riveissämme, pistetykki ylisti.