Ilta-Sanomat uutisoi torstaina, että Toronto Maple Leafsin NHL-kykyjenetsijänä toimiva entinen TPS:n huippupelaaja ja seurapomo Ari Vuori on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä veropetoksesta.

IS:n tietojen mukaan veropetos liittyy ansiotuloihin, joita Vuori sai ollessaan Detroit Red Wingsin pelaajatarkkailijana ja Toronto Maple Leafsin Euroopan kykyjenetsijöiden johtajana.

59-vuotias pöytyäläinen oli jättänyt ilmoittamatta kaikki Detroit Red Wings Inc:ltä vuonna 2015 saamansa ansiotulot sekä osan Maple Leaf Sport & Entertainment Ltd:ltä saamistaan tuloistaan vuosien 2015–2019 aikana.

Vuori jätti ilmoittamatta yhteensä 461 061,20 euron edestä ansiotuloja. Hän vältti maksamasta yhteensä 237 529,49 euron edestä veroja.

Syyllisyytensä tunnustanut kiekkopomo tuomittiin rikoksesta vuoden ja yhden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hän joutuu myös korvaamaan Verohallinnolle maksamatta jääneet 45 236,09 euroa.

– Sen lisäksi, että veropetoksella on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä, rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kokonaisarvioinnissa tulee ottaa huomioon pitkä tekoaika, käräjäoikeuden tuomio kuului IS:n mukaan.

Vuori on toiminut NHL:ssä Maple Leafsin ohella myös Los Angeles Kingsin ja Detroit Red Wingsin kykyjenetsijänä.

Vuori voitti pelaajaurallaan neljästi Liigan mestaruuden. Hän pelasi koko uransa Lukon ja TPS:n riveissä.