Carolina Hurricanesiin paljon kohua herättäneellä offer sheetillä viime kesänä hankitun Jesperi Kotkaniemen alkukausi ei ole vastannut seurajohdon ja fanien odotuksia.

21-vuotiaan suomalaistaiturin Montreal Canadiensista ryövännyt Hurricanesin GM Don Waddell ei peittele tyytymättömyyttään hyökkääjään The Athleticille antamassaan haastattelussa.

– Hänellä oli uskomattoman hidas alku – monestakin syystä, Waddell tylyttää, mutta muistuttaa perään suomalaista varsinkin alkukaudesta vastassa olleista haasteista.

– Yksi syy tähän on se, että pelaamme kenties erilaisella systeemillä, kuin hänen aiemmat joukkueensa. Kaikki pelaavat eri tavalla, me yritämme pelata nopeasti. Hän tykkää hidastaa peliä mielellään. Se on vain tyyli, joka hänellä on ollut koko uransa ajan. Uskon, että tässä asiassa oli paljon sopeutumista, Canes-pomo pehmentää lausuntoaan.

Waddell myöntää myös, ettei tilannetta helpottanut Kotkaniemen peluuttaminen keskushyökkääjän paikan sijaan laiturina.

– Hän oli ihan väärällä paikalla. Uskon, että uuteen pelipaikkaan sopeutuminen oli vaikeampaa, kuin kukaan meistä olisi osannut kuvitella. Kun hänet siirrettiin sentteriksi, alkoi ihan uudenlainen tarina, Waddell muistuttaa.

Kotkaniemen otteet sentterin tontilla ovat olleet lupaavia. Keskushyökkääjänä 16 peliin 10 (5+5) tehopistettä takoneen Kotkaniemen, 21, koko kauden tehosaldo näyttää 29 ottelun jälkeen lukemaa 7+6=13.