Ylävartalovamman takia sivussa peleistä lähes kolmen viikon ajan ollut ruotsalaistähti Filip Forsberg on tekemässä paluuta takaisin kaukaloihin lähiaikoina.

Nashville Predatorsin päävalmentaja John Hynes sanoi olevan mahdollista, että Forsberg pelaa jo tällä viikolla. Joukkueella on meneillään neljän ottelun viikko.

27-vuotias Forsberg on missannut nyt joukkueensa kahdeksan edellistä ottelua putkeen. Hän aloitti kautensa hyvin iskemällä ensimmäiseen yhdeksään otteluun tehot 4+3. Juuri ennen loukkaantumistaan Forsberg pelasi kahdessa ottelussa Predatorsin ykkösketjussa Mikael Granlundin sekä Matt Duchenen kanssa.