Parhaillaan ilman voimassa olevaa NHL-sopimusta oleva maalivahti Tuukka Rask on jo aloittanut jääharjoittelun taannoisen lonkkaleikkauksensa jäljiltä.

34-vuotiaan tähtivahdin koko NHL-uransa ajan edustaman Boston Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy kommentoi suomalaiskonkarin tilannetta tiistaina.

– Minulle on kerrottu, että hänen paluuaikataulunsa – missä se ikinä tapahtuukaan – olisi tammi- ja helmikuun välillä. Se on kaikki, mitä voin asiasta sanoa. Hän käy täällä aamuisin ja tekee hommia joidenkin valmentajiemme kanssa, käyttää tilojamme ja lähtee pois, Cassidy paljastaa NHL:n kotisivuilla.

Suomalaismaalivahti ennakoi itse vielä kesällä mahdolliseksi paluuajankohdakseen joulukuun loppupuolta. Vezina-voittaja paljasti jo tuolloin, ettei NHL-uran jatkaminen muualla kuin Bruinsin riveissä tule kysymykseen.

Bostonilaisseura varautui Raskin pitkään poissaoloon kesällä kiinnittämällä maalilleen Linus Ullmarkin. Ruotsalainen sai Bruinsilta saman tien neljän vuoden ja 20 miljoonan arvoisen sopimuksen.