Robin Salo antaa parhaillaan vakuuttavia näyttöjä AHL-seura Bridgeport Islandersin riveissä.

Salo on New York Islandersin 2. kierroksen varaus kesältä 2017. 23-vuotias puolustaja vakuutti NHL-seuran viime kauden otteillaan Ruotsin pääsarjassa. Mies iski 51 SHL:n runkosarjapelissä tehot 6+24=30. NYIHockeyNow-sivuston mukaan suomalaisen nostaminen NHL-miehistöön onkin enää vain ajan kysymys.

– Vakuuttavia otteita esittänyt puolustaja on jo herättänyt Islanders-fanien huomion. Salo teki vaikutuksen jo Islandersin harjoitusleirillä ja oli yksi viimeisistä AHL:ään lähetetyistä pelaajista. Vahva harjoituskausi on saanut jatkoa alkukaudella Bridgeportissa.

– 23-vuotias puolustaja on esiintynyt edukseen viidessä Bridgeportin ottelussa. Hänen pelaamisensa hyökkäysalueella on ollut vaikuttavaa, samoin omassa päässä kaukaloa. Hän on osoittanut olevansa vahva luistelija, minkä lisäksi omaa hyvän laukauksen. Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava puolustaja on oppinut nopeasti uudet lainalaisuudet, Islandersia läheltä seuraava sivusto kehaisee.

Myös AHL-seura Bridgeportin päävalmentaja Brent Thompson on yllättynyt Salon nopeasta sopeutumisesta Pohjois-Amerikan pelityyliin.

– Hän on nuori kaveri, joka pelaa juuri nyt vahvalla itseluottamuksella. Hän on kiekollisesti valmis pelaaja, joka tekee hyviä ratkaisuja kiekon kanssa, liikkuu hyvin ja puolustaa hyvin mailallaan, Thompson luettelee.

Salo on pelannut alkukauden aikana viisi AHL-peliä tehoin 1+1.