Suomalaishyökkääjä Jesse Ylönen on ajautunut kiusallisen kohun ympärille NHL:ssä.

Kanadalainen La Presse -lehti uutisoi sunnuntaina, että Ylönen on kieltäytynyt koronavirusrokotteen ottamisesta. Lehden mukaan Ylösen ratkaisun taustalla ovat ”syyt, jotka kuuluvat vain hänelle itselleen”.

NHL:ssä on alkavalla kaudella hyvin tiukat säännöt koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Pelaajille on tehty selväksi, että rokottamattomat pelaajat voivat joutua karanteenin tai tartunnan sattuessa palkattomaan pelikieltoon.

Ilman rokotusta Ylönen ei myöskään pysty nykyisillä lainsäädännöllä pelaamaan Yhdysvaltojen puolella, sillä häntä odottaisi rajan ylittäessä pitkä karanteeni. Ylösen todennäköinen joukkue Laval Rockets pelaa ensi kaudella 22 ottelua Yhdysvalloissa. NHL-seura Canadiens taas pelaa Yhdysvalloissa 33 ottelua.

Lokakuun 3. päivä 22 vuotta täyttävä Ylönen on Canadiensin kesän 2018 toisen kierroksen (35.) varaus. Taitava toisen polven kiekkoilija pääsi viime kaudella kokeilemaan NHL-vauhtia yhdessä ottelussa. Hän kirjasi viime kaudella AHL:ssä 29 ottelussa tehopisteet 9+8=17.

Espoon Bluesin junioreista ponnistanut hyökkääjä on pelannut niin Liigassa Pelicansin riveissä 127 ottelua (30+26=56), kuin myös Mestiksessä Espoo Unitedin riveissä 51 ottelua (14+13=27).