Kärpissä marinoitunut suomalainen sentterilupaus Aatu Räty ei vaikuttanut olevan pahoillaan, vaikka tämä varattiin NHL:ään vasta kakkoskierroksella ja numerolla 52. NY Islanders otti oulunsalolaisen 18-vuotiaan lupauksen itselleen.

Varausnumero oli jopa todella iso ennakko-odotuksiin nähden. Puhuttiin ja arvioitiin, että Räty olisi ollut parhaimmillaan ihan ykköskierroksen kärkipään nimi. Pelaaja vaikutti helpottuneelta, kun tämä kuuli nimensä.

– Katselin perjantaina varaustilaisuuden ensimmäistä kierrosta. Ei haittaa, vaikka minua ei varattu ensimmäisellä kierroksella, menen mielelläni mihin tahansa NHL-joukkueeseen, Pohjois-Amerikassa Nuorten Leijonien matkassa oleva Räty kuittasi esimerkiksi NHL:n suomenkielisten sivujen mukaan tyynen oloisesti.

– Olen superonnellinen, että minut varattiin. Hienoa, että minusta tuli Islandersin ensimmäinen varaus tänä vuonna. Islanders on pelannut todella hyvin viime kausina. Joukkueella ei ole suurimpia supertähtiä, mutta joukkuepelaaminen on vahvaa.

Räty on päässyt maistamaan viime ja toissa kaudella Liigan vauhtia Kärppien tasan 50 pelin verran, lisäksi vastuuta on irronnut seuran A-junioreissa. Nykyinen sopimus seuran kanssa päättyy ensi kauteen, joten mitä sanottavaa vahvuuksikseen peliälyn, pelintekemisen ja mailan käsittelyyn listanneella Rädyllä oli tulevaisuudesta?

– Minulla on ensi kaudesta sopimus Kärppien kanssa. NHL tai AHL on silti mahdollisuus, mutta en ole vielä keskustellut Islandersin kanssa. Ehkä pelaan vielä Euroopassa.