Kymmenettä kertaa peräkkäin NHL:n pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Buffalo Sabres on tekemässä isoja muutoksia kokoonpanoonsa kesän siirtomarkkinoilla.

Yhtenä varmimmista lähtijöistä pidetään koko NHL-uransa Sabresissä pelannutta Rasmus Ristolaista, jonka sopimuksen viimeinen kausi käynnistyy tulevana syksynä

Buffalo Newsin Lance Lysowski nostaa Ristolaisen nimen esiin otsikot vieneen Jack Eichelin siirtospekuloinnin taustalta. Paikallisen kiekkotoimittajan mukaan Ristolaisen siirto on ”väistämätön” jo ennen NHL:n laajennusdraftia.

– Mikäli Sabres aikoo saada vaihdossa Ristolaisesta tulevaisuuden rakennuspalikoita, nyt on oikea aika tehdä se, Lysowski lataa.

26-vuotias Ristolainen on pelannut Buffalossa kaudesta 2013-14 alkaen. Päättyneellä kaudella koronaviruksesta kärsinyt suomalaispuolustaja iski 49 ottelussa tehot 4+14=18. Pakkijärkäleen plusmiinus-saldo näytti runkosarjan päätteeksi lukemaa -18. Ristolainen tienaa nykysopimuksestaan 5,4 miljoonaa dollaria kaudessa.