Washington Capitalsin ja New York Rangersin ottelu muuttui odotusten mukaisesti aikamoiseksi nyrkkeilyksi.

Jo ensihetkestä lähtien kävi selväksi, että Rangers haluaa kostaa Capitals-hyökkääjä Tom Wilsonille, joka satutti aiemmassa kohtaamisessa kahta Rangers-pelaajaa siten, että Artemi Panarinin kausi päättyi.

Avauserässä erotuomarit jakoivat peräti 100 jäähyminuuttia. ESPN julkaisi kuvan, kun Capitalsin jäähyaitiossa oli parhaimmillaan kuusi pelaajaa samaan aikaan.

Ensimmäisen viiden minuutin aikana peräti 12 pelaajaa sai rangaistuksen tappelemisesta.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

ESPN

@espn
100 penalty minutes combined were assessed between the Rangers and the Capitals in the 1st period alone.

Toisen erän aikana Capitals tiedotti puolestaan, ettei Wilson palaa enää kaukaloon ylävartalovamman vuoksi. Vamman vakavuudesta ei ole tietoa, mutta osa on jopa epäillyt, että hyökkääjä jätettiin tarkoituksella sivuun jatkuvien vahingoittamisyritysten vuoksi.

Lopulta jäähyminuutteja jaettiin kamppailussa peräti 141 kappaletta.

Itse ottelussa Capitals oli vahvempi maalein 4-2. Kamppailun kirkkain tähti oli hattutempun viimeistellyt T.J. Oshie.