Kauden päätteeksi Patrik Laineella on edessään taas uudet ja tiukat sopimusneuvottelut. Hän solmi nykyisen sopimuksensa Winnipeg Jetsin kanssa. Pahvi oli kaksivuotisen ja 6,75 miljoonan dollarin vuosipalkkaisen sopimuksen.

Tuolloin ajateltiin, että Laineen todellinen tilipäivä koittaisi kahden vuoden päästä. Paljon on kuitenkin muuttunut niistä ajosita. Koronapandemia on rasittanut seurojen taloutta, eikä Lainekaan ole ollut parhaimmillaan Columbus Blue Jacketsissa.

NHL-asiantuntija Dave Poulin esitteli TSN:n lähetyksessä läpi kaksi erilaista sopimusvaihtoehtoa, joita hän tarjoaisi Laineelle.

Ensimmäinen olisi yksivuotinen sopimus, jonka vuosipalkka olisi sama kuin nytkin: 6,75 miljoonaa. Sopimuksen päätyttyä Laine olisi yhä rajoitettu vapaa agentti, ja Columbuksella olisi yksityisoikeus sopimusneuvotteluihin.

Toinen vaihtoehto olisi kolmevuotinen diili. Siihen Poulin nostaisi vuosipalkan 7 miljoonaan dollariin.

Kumpikin hahmotelma on selvästi alaspäin siitä, mitä asiantuntijat ennustivat ennen kauden alkua. Monet kommentoivat, että Laineen tasoiselle maalitykille pitäisi maksaa yöi 10 miljoonaa dollaria kaudesta.