Ennen tiistain vastaista yötä kumilätkiä taalaliigan 12 ottelussa 89,1 prosentin varmuudella torjuneen St. Louis Bluesin Ville Husson kaksijakoinen kausi jatkoi vuoristoratamaisuuttaan myös ottelussa Vegas Golden Knightsia vastaan.

NHL:n uusi tulokas juhli numeroin 6-1 nakuttaen kaikki osumat vain ensimmäisen 33 minuutin aikana. Näistä viisi meni nuorten kultaleijonan selän taakse, ja Husson ilta loppui vaihtokomennukseen ajassa 29.07.

Vasta tällä kaudella 26 vuoden iässä NHL:ään murtautuva helsinkiläinen oli torjunut ennen tiistaiyötä 10 startista kuusi voittoa, eli pisteitä tilille oli kertynyt kivasti. Toisaalta mainittu torjuntaprosentti ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,27 vaativat parannusta.

– Husson täytyy mennä. Hän ei ole NHL-kaliiperin maalivahti. Hän on todistanut sen numeroillaan, eräs kirjoitti Twitterissä.

Erään toisen kommentin mukaan 14 kutia 19 laukauksesta ottaneesta suomalaisesta tulisi päästä eroon.

– Tässä pari asiaa Hussosta. Tämä on hänen ensimmäinen vuosi NHL:ssä. Maalivahtien kehittäminen vie aikaa, eikä hän selvitä waivers-listaa, jos hänet lähetetään sinne. Joten olkoon hän täällä oppimassa, annetaan hänelle aikaa, yksi puolusteli.

Toki pitää ymmärtää se, ettei pudotuspeliviivan alle vajonneen kesän 2019 Stanley Cup -mestarin vaikeuksia voi laittaa pelkästään Husson piikkiin. Joukkue on tehnyt edellisen kerran vähintään kaksi maalia peliä kohden 21. maaliskuuta.