Trevor Zegras aloitti kautensa AHL:stä, mutta NHL-kutsun jälkeen pelejä on takana jo kaksinumeroinen määrä. Anaheim Ducks -lupauksen ensimmäinen maali antoi kuitenkin odottaa itseään viime yöhön.

Zegras oli ilmeisesti päättänyt, että vain hienot lasketaan, sillä upea vuodenvaihteen hänen NHL-uransa ensimmäinen ehdottomasti oli. Saatuaan syötön maalin eteen Zegras veti sellaisen kärkimiinan, että Arizona Coyotes -kassari Adin Hillin oli mahdotonta pysyä perässä. Nuorten MM-kisojen ykköstähti viimeisteli osumansa vippaamalla kiekon rennosti patjan yli verkkoon.

Zegras yllätti nuorten MM-kisoissa eritoten parantuneilla maalintekotaidoillaan. Ennen tätä kautta nuori yhdysvaltalainen nähtiin ennen kaikkea pelinrakentajana, sillä esimerkiksi alle 18- ja 20-vuotiaiden MM-kisoista hänellä oli urallaan kasassa tehot 0+18. Tämän vuoden kisoissa Zegras voitti turnauksen pistepörssin 18 pisteellä ja teki maaleja maali per peli -tahdilla jääden maalipörssin voittaneesta Dylan Cozensista vain yhden päähän.

Anaheim Ducksin kannalta Zegrasin kauden tehot 1+3 ovat tämän kauden osalta laiha lohtu. Ankkaparven katse on vähitellen kääntymässä tuleviin kausiin, sillä Ducks taapertaa divisioonansa viimeisenä.