Pohjois-Amerikan kiekkomedioiden siirtohuhukaruselli käy tällä hetkellä kuumana, kun rapakon takaa kantautuu päivittäin uutisia mitä villeimmistä siirtoskenaarioista.

Ehkä eniten mediassa hypetetty siirtotakarajan ”pelastaja” on Buffalo Sabresiin täksi kaudeksi isolla rahalla signattu Taylor Hall, joka ratsastaa edelleen kauden 2017-18 MVP-sesonkinsa jälkihöyryillä. Varsinkin Amerikan mediat tuntuvatkin pitävän kanadalaislaituria mestaruuden takuumiehenä tai puuttuvana palasena minkä tahansa contender-tason joukkueen pudotuspelikevään mestaruusjahtia silmällä pitäen.

Sitten ne realiteetit.

29-vuotias koko NHL:n kesän 2010 ykkösvaraus on ollut tällä kaudella luvalla sanoen luokattoman surkea. Kaksi maalia 29 otteluun kahdeksan miljoonan dollarin jättiliksalla on kaamea alisuoritus, olkoonkin että koko Sabresin organisaatio räpiköi tällä hetkellä jopa pahemmassa suossa kuin kertaakaan nyt jo kymmenen vuotta jatkuneen korpivaelluksensa aikana.

Samalla kun Sabres huutaisi kokoonpanoonsa voittamisen kulttuuria sekä esimerkin näyttäjää, Hallia ei tunneta erityisen hyvänä pukukoppipelaajana. Tämän suhteen mestaruudesta kamppailevien seurojen kannattaakin olla tarkkana. Ainakaan Sabresin paidassa yhä kolmen vuoden takaisella supertähtistatuksella ratsastava kanukki ei ole osoittanut merkkiäkään siitä, että tällä olisi mitään annettavaa myöskään kärkipään joukkueissa.

Haluavatko mestaruudesta kamppailevat seurat riveihinsä oman arvonsa tuntevan eilispäivän megatähden, jonka taistelumoraali on ollut tipotiessään siinä vaiheessa, kun juuri hänen kaltaistensa johtavien pelaajien pitäisi nostaa Sabres ylös suosta?

Hallia parempia – ja halvempia – vaihtoehtoja löytyy Trade Bait -listalta tällä hetkellä lukuisia. Sekä Rickard Rakell, Mikael Granlund että Kyle Palmieri toisivat nykykunnossaan paljon enemmän pöytään kevään ratkaisupeleissä.

Sabresin kannalta seuran kannattaisikin tehdä kaikkensa hankkiutuakseen eroon palkkasoturiksi Buffaloon saapuneesta Hallista ja yrittää saada kalliista floppihankinnastaan kipukorvauksina edes muutama kärkipään varausvuoro.

Mistä löytyy tarpeeksi tyhmä ottaja, jää nähtäväksi.