Mike Babcockin mediakaruselli miehen potkujen jälkeen on ollut aikamoista. Nyt veteraanivalmentaja harppaa seuraavaan haasteeseensa Saskatoonin yliopistoon.

Kanadalainen haluaa kuitenkin puhdistaa ilmaa ympäriltään ja selittää omasta näkökulmastaan tapahtumia edellisestä pestistään Toronto Maple Leafsin peräsimessä. Babcock sai potkut Leafsista marraskuussa 2019.

– Ei lähtö tullut yllätyksenä. Minä tiesin heti, kun Lou (Lamoriello) sai lähteä, että minä saisin potkut. En tietysti tehnyt päätöksiä sen perusteella. Sitä vain jatkaa eteenpäin, Babcock kertoi Sportsnetille.

– Minusta on tärkeää, että jokaisella organisaatiolla on hyvä toimitusjohtaja sekä valmentaja, yhdessä toimiva parivaljakko. Torontolle se en ollut minä.

– Olenko joskus kateellinen tilanteesta? Olen ylpeä saavutuksistamme. Menin Torontoon silloin, kun siellä ei ollut ketään. Sitten saimme huippupelaajia, rikoimme seuran yhden kauden voittoennätyksen, mutta pudotuspeleissä ei tullut tulosta.

– Toki divisioonassamme oli hurjia joukkueita, kuten Tampa ja Boston. Kukaan ei halua saada potkuja, mutta olen päässyt eteenpäin. Edelliset puolitoistavuotta ovat olleet loistavia Mike Babcockille, kanadalaisvalmentaja päättää.

Babcockin aikana Toronto ei edennyt kertaakaan pudotuspeleissä ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Joukkueen lähteiden mukaan Babcock ei tullut toimeen Toronton uuden GM:n Kyle Dubasin kanssa.