Nikita Kutsherov pelaa vahvaa kovaa kautta Tampa Bay Lightningissa. Venäläistähti on jo pistänyt seuransa piste-ennätyksenkin uusiksi pudotuspeleissä. Mahdollisuuksia on vielä paljon enempäänkin.

Jevgeni Malkinilla on hallussaan kaikkien aikojen venäläisten piste-ennätys yhden kauden pudotuspeleissä. Hän iski kaudella 2008-09 24 pudotuspeliottelussa hurjat tehot 14+22=36.

Kutsherovilla on kasassa tehot 7+23=30. Hän on Malkinin ennätyksen lyömisestä siis enää vain seitsemän pisteen päässä. Finaaliotteluita on jäljellä varmuudella vain kaksi, mutta Kutsherovin nykyisellä vireellä ennätys on saavutettavissa.

Kutsherovilla on hallussaan myös venäläispelaajien runkosarjan piste-ennätys. Kaudella 2018-19 hän iski 82 ottelussa tehot 41+87=128. Jos hänellä olisi hallussaan sekä runkosarjan että pudotuspelien piste-ennätykset, voisi häntä hyvällä omatunnolla kutsua NHL:n kaikkien aikojen venäläiseksi.

– On siistiä päästä historiaan. Mutta me emme ole täällä rikkomassa ennätyksiä. Me tulimme voittamaan Stanley Cupin, ja sitä me pääasiassa ajattelemme, Kutsherov kommentoi rikkomiaan ennätyksiä.