Calgary Flames ei kovista odotuksista huolimatta selvinnyt tälläkään kaudella mestaruustaistoon NHL:n pudotuspeleissä.

The Athleticin Scott Cruickshank listasi tuoreessa kolumnissaan neljä joukkueen pelaajaa, joiden uskoo joutuvan vaihtamaan maisemaa ennen ensi kauden alkua.

Cruickshankin mustalle listalle pääsivät joukkueen runkomiehistä puolustajakolmikko Travis Hamonic, Erik Gustafsson sekä Michael Stone. Hyökkääjistä toimittaja pitää varmana lähtijänä Mark Jankowskia.

Sen sijaan polvivamman jo ennen NHL-runkosarjan alkua kärsinyt ja koko kauden sen myötä sairastuvalla itseään kuntouttanut suomalaispuolustaja Juuso Välimäki kuuluu toimittajan mukaan kolmen ”koskemattoman pelaajan” joukkoon yhdessä Matthew Tkachukin ja Rasmus Anderssonin kanssa.

– Lahjakas nuorukainen kärsi valitettavan ACL-vamman vain viikkoja ennen varsinaisen harjoitusleirin alkua. Tästä huolimatta odotukset pelaajaa kohtaa ovat taivaissa. Anderssonin tavoin omaa potentiaalia ykkösparin puolustajaksi, Cruickshank hehkuttaa 21-vuotiasta Flamesin kesän 2017 ykköskierroksen varausta, jolla on cv:ssään toistaiseksi 24 ottelua NHL:ssä.