New York Rangersin asioista raportoiva NHL-toimittaja Vincent Z. Mercogliano arvioi manhattanilaisseuran etsivän ensi kauden joukkueeseensa vahvistusta ennen kaikkea sentteri- sekä puolustusosastolle.

Mercoglianon arvion mukaan Rangers hakee takalinjoilleen ennen kaikkea vasemmalta laukovaa puolustajaa. Mies nostaa yhdeksi kolmesta ehdokkaastaan Vancouver Canucksin entisen kärkivaraus Olli Juolevin, jonka ura Kanadassa ei ole ottanut tuulta alleen.

– Canucksin materiaali vasemmalla pelaavien puolustajien kohdalla on laaja, Calder-finalisti Quinn Hughesin johdolla. 22-vuotias entinen 1. kierroksen 5. varaus on iso ja lahjakas puolustaja, joka iski tällä kaudella 45 AHL-pelissä 25 tehopistettä. Lisäksi Vancouverin varausvuorojen lista tulevassa draftissa on laiha. Seuralta puuttuu kokonaan kahden ensimmäisen kierroksen varausoikeudet, toimittaja perustelee.

Toimittaja ehdottaa Juolevin vaihtureiksi 3. kierroksen varausoikeutta sekä maalivahti Aleksandr Georgievia.

Potentiaalisia puolustajahankintoja Rangersille olisivat Mercoglianon mukaan myös Anaheim Ducksin Hampus Lindholm sekä Minnesota Wildin Jonas Brodin.

Keskushyökkääjäosastolla toimittaja nostaa esille mm. Calgary Flamesin Sam Bennettin, Ottawa Senatorsin Logan Brownin, Tampa Bay Lightningin Anthony Cirellin sekä Monteal Canadiensin Philip Danaultin.