NHL:n uusin tulokas on Seattle Kraken, joka julkisti nimensä ja pelipaitansa aivan tuoreeltaan. Kraken liittyy NHL:ään kaudeksi 2021−2022.

Kraken liittyy tuolloin Läntisen konferenssin Tyynenmeren divisioonaan ja täydentää NHL:n joukkuemäärän 32:een.

Millaisesta ympäristöstä Kraken sitten ponnistaa?

Seattle sijaitsee Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa. Osavaltiota ei pidä sekoittaa pääkaupunki Washingtoniin, joka sijaitsee, päinvastoin kuin Seattle, Yhdysvaltain itäpuolella. Seattle on rannikkokaupunki Yhdysvaltain länsipuolella.

Krakenin odotetaan muodostavan kilpailuasetelman erityisesti Kanadan puolella sijaitsevan Vancouver Canucksin kanssa lähekkäisen sijainnin takia.

Seattlen kaupungissa asuu arviolta noin 750 000 ihmistä ja koko metropolialueella jopa yli kolme miljoonaa asukasta.

”Smaragdikaupungiksi” kutsuttu Seattle tunnetaan eritoten sateistaan. Suomessa monet tietävät Seattlesta esimerkiksi kitaratunnettuus Jimi Hendrixin.

Myös Seattlen Space Needle -niminen torni on tunnettu. Tampereen Näsinneula muistuttaa paljon Space Needleä, sillä torni toimi Näsinneulan rakentamisessa yhtenä innoittajista.

Krakenin ohella Seattlea edustavat muun muassa amerikkalaisen jalkapallon NFL:n Seattle Seahawks, baseballin MLB:n Seattle Mariners ja jalkapallon tai yhdysvaltalaisittain ”soccerin” MLS:n Seattle Sounders.