Koronaviruspandemian aiheuttama NHL:n palkkakaton jämähtäminen jatkossakin nykyiseen 81,5 miljoonaan dollariin vaikuttaa suoraan tulevina vuosina solmittavien pelaajasopimusten suuruuteen.

NBC Sportsin Joe Haggerty arvioi koronaviruksen vaikutukset Boston Bruinsin tähtivahti Tuukka Raskin seuraavaan sopimukseen – sikäli, kun 33-vuotias konkarivahti päättää jatkaa uraansa kesällä 2021 umpeutuvan nykyisen, seitsemän miljoonan dollarin vuositulot takaavan sopimuksen jälkeen.

– Rask on joukkueensa toiseksi parhaiten palkattu pelaaja David Krejcin jälkeen, mutta kaikkien NHL-maalivahtien listalla hän putoaa sijalle viisi. Hän ei ole enää tässä vaiheessa uraansa hurjia pelimääriä pelaava työhevonen, joten ehkäpä Bruins saisi hänet jatkossa hieman nykyistä edullisemmalla sopimuksella. Pekka Rinne solmi samassa vaiheessa uraansa kahden vuoden ja 10 miljoonan dollarin jatkon Nashville Predatorsiin. Tuo sopimus saattaisi olla täsmälleen sitä, mitä Rask voisi saada Bruinsilta, Haggerty uskoo.

Viiden miljoonan dollarin vuosipalkka tietäisi kahden miljoonan pudotusta Raskin nykyiseen palkkatasoon.

Mikä olisi mielestäsi sopiva vuosipalkka Raskin seuraavaan NHL-sopimukseen? Kerro mielipiteesi NHL Suomen Facebook-sivulla.