NHL:ssä nähdään kaudella 2021-2022 uusi joukkue, kun Seattle liittyy mukaan maailman kovimpaan kiekkosarjaan.

Seattlen NHL-paikka varmistui jo joulukuussa 2018, mutta vielä toistaiseksi seuran virallista nimeä ei ole julkaistu. Julkistuksen piti tapahtua tänä vuonna jo helmi-maaliskuussa, mutta nyt tilanne on muuttunut.

– Nyt ei ole sille oikea aika. Vegas julkisti nimensä vuotta ennen pelien alkamista. Meillä on siis runsaasti aikaa, ja organisaatiossamme otetaan aina huomioon myös ympäröivät olosuhteet. Meidän on odotettava, kunnes aika on oikea ja kaikki on kohdallaan, toimitusjohtaja Tod Leiweke kommentoi Seattle Timesille.

Myös Seattlen tulevan kotiareenan KeyArenan avaamiseen on vielä aikaa. Leiweken mukaan areena valmistuu kesällä 2021.

Lähteet: Seattle Times, NHL.com