NHL on ollut runsaat kaksi kuukautta tauolla koronaviruksen vuoksi. Kautta ei ole kuitenkaan suostuttu kuoppaamaan, vaan koko ajan liigan johto on edennyt ajatuksella, että mestari ratkaistaan tavalla tai toisella.

Nyt NHL:n paluu näyttää lähestyvän. Ottawa Senatorsin pelaajat pääsevät kenties jo torstaina palaamaan jäälle paikallisessa yksityishallissa.

Jäähalli avataan tarkoin rajoituksin. Jäällä saa olla kerrallaan korkeintaan viisi ihmistä. Sosiaalista kanssakäymistäkin pyritään väittämään kaikin keinoin.

– Luistelijoita pyydetään ilmestynään Minto Arenalle valmiina, päällään kaikki, mitä he tarvitsevat, luistimia lukuunottamatta, hallin johtaja Scott Lawryk kommentoi Ottawa Sunille.

Jäävuoroja saavat muutkin kuin NHL-ammattilaiset. Kovan kysynnän vuoksi areenan kalenteri on jo varattu täyteen.