NHL on ollut jo pitkään tauolla koronaviruksen vuoksi, mutta uusia pelaajahankintoja nähdään lähes päivittäin.

Viime kuukausina NHL-seurat ovat rohmunneet riveihinsä etenkin ruotsalaisia, mutta muutamia suomalaissiirtojakin on nähty.

Tänä vuonna Suomi on saanut viisi uutta NHL-sopimuspelaajaa, kun Jesse Ylönen (Pelicans), Matias Maccelli (Ilves), Markus Niemeläinen (Ässät), Justus Annunen (Kärpät) ja Mikko Lehtonen (Jokerit) ovat saaneet sopimuksen maailman kovimmasta kiekkosarjasta.

Alla käymme lyhyesti pelaajien tilanteita läpi.

Mikko Lehtonen, Toronto Maple Leafs

Yllämainittujen pelaajien kohdalla 26-vuotiaan Lehtosen sopimus oli odotetuin. Jokereissa loistanut puolustaja oli kuluneella kaudella KHL:n paras pelaaja omalla pelipaikallaan.

Eri lähteiden mukaan Lehtosen kintereillä oli useita NHL-seuroja, mutta hän lopulta hän päätyi yksivuotisella sopimuksella Toronto Maple Leafsin haaviin.

Kanadalaisseurassa suomalaisen odotetaan murtautuvan heti NHL-kokoonpanoon, mutta se vaatii isoja onnistumisia. AHL-komennus olisi KHL:n parhaalle puolustajalle pettymys.

Justus Annunen, Colorado Avalanche

Vasta 20-vuotias maalivahtilupaus nousi menneellä kaudella kiekkoihmisten tietoisuuteen pelattuaan mahtavan kauden Kärppien tolppien välissä.

Colorado Avalanche on tuoreesta kiinnityksestä innoissaan. Annusen uskotaan kasvavan tulevaisuudessa jopa seuran ykkösmaalivahdiksi. Ei olisi kuitenkaan ihme, vaikka suomalainen viettäisi vielä yhden kauden lainalla Oulussa.

Justus Annunen oli jo ensimmäisellä liigakaudellaan pelipaikkansa parhaimmistoa. Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto

Matias Maccelli, Arizona Coyotes

Maccelli tuli Liigaan ryminällä, kun Ilves-hyökkääjä valittiin vuoden tulokkaaksi. Upeat näytöt avasivat ovet ensimmäistä kertaa myös Leijoniin.

Maccelli hakee jo ensi kaudella paikkaa Arizona Coyotesin NHL-miehistöstä. Mikäli paikkaa ei vielä aukene, niin suomalaislupaus jatkaa lainasopimuksella Ilveksessä.

Markus Niemeläinen, Edmonton Oilers

21-vuotias Niemeläinen siirtyi viime kaudella Ässiin, jossa kehitystä tapahtui suuren roolin myötä. 197-senttinen puolustaja sai keskiarvollisesti porilaisseurassa enemmän peliaikaa kuin kukaan muu.

Niemeläinen tähtää jo ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan, mutta Euroopassa hänen oikeutensa säilyvät Ässillä.

Jesse Ylönen, Montreal Canadiens

Ylönen ehti lähtemään Pelicansista jo kesken kauden AHL-seura Laval Rocketiin, muttei ehtinyt pelaamaan otteluakaan ennen kuin koronavirus keskeytti kiekkokauden.

20-vuotias hyökkääjä pyrkii nousemaan NHL:ään farmiseuran kautta. Ylönen on syntynyt Arizonassa Yhdysvalloissa, mutta kiekkokasvatuksensa hän on saanut Suomessa, joten totuteltavaa riittää pienen kaukalon peliin.