Carolina Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind’Amour antoi Sami Vatasesta äskettäin ristiriitaisia kommentteja. Uusiin maisemiin vaihtaneen pakin piti olla jo pelikunnossa, mutta tuo kariutui.

– Vatanen on yksi palanen, jonka pitäisi täyttää meidän kokoonpanon aukkoja, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei niitä aukkoja täytetä vähään aikaan, luotsi pyöritteli NHL:n suomenkielisten sivujen mukaan.

Vatanen ei ole pelannut kuukauteen loukkaannuttuaan entisen joukkueensa, eli New Jersey Devilsin ja Dallas Starsin kohtaamisessa. Pelaaja blokkasi kudin, jonka takia hän loukkaantui. Vamma on kuulemma hankala.

– Hän lähti jäältä aikaisemmin, se ei ole hyvä asia. Toivoimme hänen olevan lähellä pelikuntoa. Nyt näyttää siltä, että hän on taas kauempana siitä, päävalmentaja manasi.

Pelaajan uusi joukkue voitti NY Islandersin jatkoajalla 3-2. Jyväskyläläispakki on tehnyt tällä kaudella Devilsin, eli vanhan porukkansa paidassa 47 ottelussa tehot 5+18=23 (-12).