Boston Bruinsin Tuukka Rask otti myöhään lauantai-iltana pelatussa Arizona Coyotes -pelissä niskalenkin vastustajalaumasta, kun Bruins voitti 4-2. Savonlinnalainen torjui 29 kutia antautuen kahdesti. Kojoottipaitojen ensimmäinen häkki syntyi ylivoimalla.

Suomalaisvahti vakuutti myös tähdistöraadin ja päävalmentaja Bruce Cassidyn. Rask valittiin ottelun kolmostähdeksi, Bruins-luotsi kehui vahtiaan seuran kotisivuilla ylväästi.

– Tuukka oli jälleen todella hyvä. Hän seurasi kiekkoja hyvin, lisäksi pidän hänen kiekonkäsittelytaidostaan. Hän liikuttaa kiekkoa saadessaan sen. Hän haluaa pelata ja siirtää sitä ja pistää sen oikeisiin paikkoihin, luotsi ylisti.

Cassidy ei tuominnut tätä, vaan päinvastoin – olkoonkin, että torjuminen on vahtien ykköshomma.

– Hän on panostanut tuohon kiekolliseen peliin tällä kaudella. Se on auttanut joukkuettamme.

32-vuotias torjuja on jäänyt tällä kaudella pisteittä neljä kertaa.

Vahvasti menee Bostonillakin, sillä joukkue keikkuu Atlantin divisioonan kärjessä viisi pinnaa Tampa Bay Lightningia edellä.